sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Parasta hiuksille?




Kiikaroin hyllylleni sitä räiskyvää ykköstuotetta, joka pelastaisi kärsineet ja runsaasti vaalennetut latvani. Löytyykö siulta vahvaa ässää hihasta, joka olisi sitä mitä etsin? Haluaisin vuosikausia kestäneelle etsinnälle jonkinlaisen loppuhuipentuman!  Syynissä olisi etenkin erittäin kosteuttava hoitoaine sekä mahdollisesti jonkin sortin hiusnaamio.

Mikä on hoitoaineiden lempparisi, ja miksi juuri se?

torstai 21. maaliskuuta 2013

MY DAY - videolla



Liekkö tämä sitten se Evil Fate Eternityn ensimmäinen, ja viimeinen Insanityn päivä videoituna.Kukaties.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Talavipopposet




Shrug: Artifice clothing
Necklace: Alchemy gothic
Ring on the left hand: Guess
Dress: HM
Shoes: Din sko (second hand)

TÄMÄ kirjoitus herätti runosuonen henkiin haudan pimennoista! Subcultural girlin hassunhauska murrekirjoitus kolahti heti niin että oli sitten pakko tarttua artistin pensseliin ja rustata oma vastine samanmoisin koukeroin. Asia on ananas, eli siis, alla pursuileva tekstirypäs onkin sitten kirjoitettu sillä omimmalla murteellani jota jokeltelen videoillakin, sekasikiöistä Pohjois-Karjalan murretta. Sitä ihtteensä.

Toisinnaan asioilla tunttuu olevan jokin merkitys. Toisisttaan riippumattomat tapahtumat kiettoutuvat yhtteen kuin ihimmeen lailla, jonkinlaisessa näkymättömässä syy-seurraus-verkostossa jota myö emmä silimilöin näe.
Työpävä männä venähti perjanttaina lähemmä kymmentuntiseks, ja jouvuin kulukemmaan kottiin työkaverin kyyvillä kun muuta pirssii ei näkyny maella halameilla. Kävimmä samasen naikkosen kanssa parilla paikallisella kirpputorilla ja kappas vuan, löysin tuasen jotahhii ostettavvoo. Semmoset suapikkaat jotka oli pakko suaha.  Uuvenveroisina ja vähän arveluttavankin matalina, ihan liian matalina normaaleihin kalosseihini verrattunna. Noh, miepä nappasin kengät kuitenkkii mukkaan ja mutisin vielä tiskilläkkii että tullookohan näitä piettyä ja pudistelin piätä puolelta toiselle.Taittaapi olla ensimmäissii kertoloita kun tällä laella haksahan mataloihin korkoloihin.



Lauvantai-uamu sarasti kahentoista tunnin yöunien jäläkkeen ja ponkasin ylös vasemmalla jalalla. Sillä tunnetusti viärällä, tietty. Uamuespresso ei tuntuna kihahtavan nuppihin pärisevän totuttuun tappaan, vuan fiilinki jäi vähän nahkkeeks. Alaovella vasttaan kävelevät pullokassit huusivat viestinnään, jotta markettiin oli mäntävä ja mahollisimman pian. Noh, tartuimma ukon kanssa nohevina härkkää sarvista.

Kello tikitti uhkkaavasti puolta kuutta kun myö pyyhälsimme kotterolla supermarketin pihhaan. Kaks kärrillistä pulloja automaatteja tukkimassa (myö ollaan niitä, joitten takkii pallautusmassiinat huutavat AINA, sori ) ja a4-sivullinen ostettavvoo ite kaupasta pullobingon lisäksi. Ou fak. Ristillisellä tasajaolla myö heitimmä noppoo ja onnetar suosi tällä kerttaa miuta. Piäsin siis hurjastelemmaan ostoskärrilöillä ympäri käytävvii ja sujjauttammaan melekomoisen satsillisen kammaa kyytiin. Kauppaan meno kehttuutti ja viilikset oli virkkeen ja pontevan ostosmaanikon sijjaan jottain tämmöstä:

"ää onks miun ihan pakko"
"väsyttääääää"

Noh. Muutama hurja kaarros ja kurvvaus jätskihyllyn luona, ja sitten alako ihmetyttämmään. Kengät nimittäin. Kävelin pari metrrii ja pysähyin. Mikä tiällä oikkeen lonkssaa?

Viilikseni kun..
 photo tumblr_m4s36xcR8o1rwcc6bo1_500_zpse7a69f60.gif
"voe vittujen kevät senttään"

Taisin mie sannoo tuon ihan iänneenkin,  rumine sanoinneen päivinneen. Jo valamiiksi negatiivinen ajattelutapa kylyvi lissää ankkeen harmmaata enerkijjaa ympärilleen. Mokomat talavisanddaalini, elikkästä maiharit, ottivat ja lervahtivat hajalle ihmisten ilimoilla. Römpsähtänyt vetoketju loisti varmasti muihen asiakkaihen silimmiin ku huutomerkki piän piällä, mahto nähä jo nuamastaki että suututti ja ahisti. Tuskastusta ei yhttään helepottanu se, ettei polovipitusta suapikkaan vartta suanu etes runnottuu housun lahkkeen alle piilloon. Mie olin just lähttiissä sutkkauttanu kinttuihin sellaset makkarankuorta muistuttavat pillifarkut ettei ees hikipisara mahtus valummaan lahkkeen suusta ulos. Taistelin tieni ostoshelevetistä lävitte kuitenki ihan urhhoollisesti ja aikataulussaan vieläpä. Rakkaitten Pennangalanien kohtalo suretutti sillon, ja suretuttaa edelleenkkii. Suap taas suutari leippää pöyttäänsä ko piäsee rylykkyymään miun kenkien vetskarien kanssa.

Mitä myö tästä opimma.
Emmä mittään. No ei vuan,
Kyl se kenkie ostamine kannattaa aena!

Tervveisin neetokaane nimimerkillä:
"Aenokaeset talavikengät hajos just ku olin ostanna uuvet varalle."
Iliman uutukaissii suapikkaitani sais käpötellä nyt jiätiköllä kesätennarit kinttuloissa.



Mahottoman tavalliselta ja pelekistetyltä nämä suappaat näyttääp kuvissa. Toistaseks  ;)
Vielä se suapikkaihenkin ilime kirkasttuu ko läjä niittilöitä suapuu postiluatikkoon. Hilijoo hyvä tulloo ja mie takkaan että nää tulloo olemmaan vielä iha miun ommoo tyyllii vaekka en ruukkookkaan tämmössii ylleensä jalakkaani vetästä.

Mittee työ ootta mieltä?
Tykkäättäkö työ vai paanko kengät muuvalle silimienne eestä?

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Lempparivaatteita





SHRUG: artifice clothing
TOP: lip service
NECKLACE: nanbrck designs
CORSET: deadlygirlz
SHORTS: lip service
LEGGINGS: insanity clothing
SHOES: pleaser
BRACELET: lindex

Mukavia tälläiset rennot viikonloput! Nyt tuntuu että on saanut ladattua punaista valoa vilkuttaneet akut ihan täyteen, ja voin hyvillä mielin näyttää vihreää valoa tulevalle viikolle. Kohti ääretöntä, ja sen yli! Äärettömän toiselta puolen löytyy videoituna isot hömppäkiitokset kaikille teille jälleen kerran, ja pari lempparivaatetta siinä sivussa. :)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Nahkatakkinen tyttö



Omituinen päivä. Halaan sylissä kirppikseltä löytynyttä takkia,  istun ajatuksissani vaaleanpunaisen muumipilven päällä tätä biisiä fiilistellen. Nojaan mustaan atk-pöytääni käsi kämmen vasemmalla poskella ja huomaan että kirjaimet hyppivät riveillä ihan miten sattuu, väsyttää kai. En kuitenkaan torku vaikka silmät kuivuvatkin kaikkea muuta kuin kostean ulko-ja sisäilman vuoksi niin hurjasti että tuntuu kuin joku tupsuttelisi hiekoitussoraa luomien alle. Eikä mitään hienojakoista nukkumatin santaa.



Leivoin töissä miltei kymmentuntisen tauotta, ja uunissa paistuu parhaillaan kookos-puolukkapiirakkaa. Kaikki alkoi ihan kuten käsikirjoitinkin. Sitten tajuan, etten ole astunut markettiin ostoksille viimeisen viikon sisällä. Sokeri loppui kesken, okei, korvataan fariinilla. Nöy eihän sitäkään oo ko lusikallinen. Pannaas siirappia jatkeeksi. Noin. Hyvä hyvä. Oho, eipä ookkaan vehnäjauhoja. Voihan kehvatsu. Noooo, laitetaas vähän graahhamia ja maizenaa. Sormet ristiin...... Ja paistoksen herkullinen tuoksu täyttää koko asunnon. Kaikesta säädöstä huolimatta lopputulos muistuttaa kuin muistuttaakin oikeaa leivosta lörtsähtäneen ja kivikovan kökkäreen sijaan. Haa! Oikeestaan tosi hyvää!



Mutustan rivienvaihdon jälkeen muutaman palan lanttua aina siellä täällä, raakana tottakai. Hiukset sidottuna kahdelle letille, aivan kuten pikkutyttönäkin. Muutama rusetti tuomaan tuttua viisivuotiaan söpöyttä, enää puuttuu se aito viattomuus. Nahkatakki vähän rikkoo tuota harmoonista mielikuvaa, mutta pieni rosoisuushan kuuluu elämään. Katson kun avomies ryövää neljä parin sentin paksuista ja viisi senttiä pitkää lanttumöhkälettä pakasterasiastani, ja survoo kaikkki lohkareet yhdellä kertaa lärviinsä. Jos "chubby bunny" näyttää mielestänne huvittavalta, niin kuvitelkaapa sama ilmiö suu täynnä kivikovia lanttuja. Tirsk.


Aloitin eilen tihrustamaan Wrack-it-Ralphia iltapuuhien touhuamisen lomassa. Leffaa katsoessa tuli sellainen tietynlainen ahaa-elämys ja tajusin, kuinka hurjasti olenkaan vuosien mittaan muuttunut. En puhu tällä kertaa tyylillisestä muutoksesta ( vaikka sitäkin on tapahtunut, myönnetään), vaan siitä, miten tuppaan viettämään vapaa-aikaani. Elokuva sai pinnalle koko elämän kokoisen pelihimon. Sellaisen, joka on kytenyt pinnan alla pienellä hiipuvalla liekillä viimeiset viisi vuotta. Olin vielä teini-iän loppupuoliskolla melkoinen geek-girl, ja tuntui että arkipäivät ja viikonloput valuivat silmien edestä kera Simssin monumenttirakennelmien ja Crash Bandicootin kaltaisten mainioiden tasohyppelyiden. Jazz jackrabbittia unohtamatta! Edellisen ei hitto-en oo pelannut kolmeen vuoteen kunnolla- kaltaisen oivalluksen myötä ymmärsin, että käytän arjen vapaa-aikani aivan liian totisiin asioihin. Bloggaan, eli siis harrastan. Jonkin sortin luovaa työtä kai tämäkin, kun pitäisi oivaltaa ja keksiä, kahmia roppakaupalla tietoa ja kehittyä, että pysyisi ajan hermolla. Siivoan, pyykkään, teen ruokaa, leivon. Aikuisuuden pakkopullaa. Mihin jäi kaikki aivovapaa toiminta? Missä välissä päässä naksahti niin, että pelaaminen tuntuu tällä hetkellä vain ajanhukalta?  Juuri  siltä että samalla kun napottaa datisruudun edessä ja näppäilee simssin taloihin lisää tapettia voisi tehdä jotain kehittävää. Jotain luovaa. Jotain millä olisi jotain konkreettista merkitystäkin. Jotain, jota voisi kutsua suorittamiseksi. Aiemmin pelaaminen oli universumin hauskinta aktiviteettia. Kattia kanssa! Haluaisin löytää sen saman riemun jota nuorempana koin, juuri silloin kun sai pelastettua prinsessan ilkeän Bowserin hyppysistä tai kun sain front side ollien onnistumaan Tony Hawkissa. ;) Ei pitäisi aina ajatella vain "ehkä sitten joskus" vaan ottaa kiinni härkää sarvista. Tässä tapauksessa pleikkarin ohjainta, ja hakata niitä nappuloita rystyset verillä kunnes saa hangattua Sonicin kentät lävitse menettämättä yhtään ainukaista rengasta!



Tulipa kilometrikirjoitus tästäkin mokomasta taas. Saatte virtuaalisen peukku-kuvalla varustetun pinssin, jos jaksoitte lukea kaikki edelliset kirjainjonot. Piti laittaa pelkkä video ja kuvat ryöpsäyksenä, mutta kappas vaan taas kun mopo karkasi käsistä.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Maailma ympärillä pyörii diskopallona



SHIRT: LS / replicant scanning SKIRT: hell bunny FLUFFIES: LS / furminator NECKLACE: etsy

Pidän itteni miehenä Lindan ja naureskelun ja Soilworkin voimalla. Noista elementeistä koostunut rento sunnuntai pärähtää niin että Jonnet jäävät kakkoseksi! Ei sitä kummoisia isompia näkymättömiä voimia tarvita, kun Lindan kaltaisista huipuista gangsta-ystävistä saa miljoonan voltin verran virtaa. Nyt napostelen chilisiä pähkinöitä ja ajattelin seuraavaksi oikaista raihnaiset raajani sohvalle. Matka käy hobbittileffan pariin , jota alottelinkin jo eilisen pikkutuinteina tihrustamaan. Nukkumatti hiekkasäkkeineen oli eilen alituiseen läsnä eikä leffaillasta oikein tullut yhtään mitään. Toivon että tänään olisi eri ääni kellossa, nyt kun on duracellpupuna virtaa, ihan liikaakin siihen nähden että pitäisi olla parin tunnin päästä peiton alla tuhisemassa.







Kuten kuvistakin huomaa, niin hurjalta hulluudelta ja riemunpurkauksilta ei voinut välttyä. Osasyyllinen tähän hurjaan hyppelehtimiseen selviää hitusen kun vilkaisee päivän mittaan huventuneeseen kahvipakettiin, mutta onhan taustalla jotain muutakin. Nyt ihmettelen vain sitä kuinka överisti sotkua pari pähkinää saakaan aiakaiseksi. Aiemmin musta iltakaapuni näyttää siltä kuin hiukseni olisivat hilseilleet pitkin rynttäitä, kiitos pähkyleiden pintamausteiden. Hyviä ne ovat silti, vaikkakin turhan mietoja. Miksei chili-nimikkeellä mainostettu herkku voisi olla oikeasti niin tulista että höyry nousee korvista? Hmm. Häivyn nyt täältä jorisemasta kohti Mordoria, pitää ne hobitit viedä Isengardiin. Adios.



Nämäkin vielä. Herranjumala tuota Soilworkin uusinta levyä!
Että voikin kuulostaa kutkuttavan hyvältä.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Taistelujaskailua








Välillä tulee mietittyä, miksi toiset löytävät heinikosta neliapiloita ja toiset taas eivät? Niillä kasveilla jos jollain on niin valtavasti maagista voimaa ja symbolin arvoa, että sellaisen löytäminen tuntuu siltä kuin voittaisi lotossa. Tunnen kuitenkin poimineeni ihmismassojen joukosta omaan haaremiini juuri ne neliapilat, jotka saavat arkipäivätkin hymyilyttämään. Tai no, höhötyttämään pahimmassa tapauksessa niin että huutonauran ripsarit kirjaimellisesti pitkin poskia. Nämä taistelujaskat jos jotkut ansaitsevat tulevansa mainituksi täällä blogissakin, sillä niin kovasti tätä A-luokan valiojoukkoa arvostan. Anne, Olli, Rita ja Jaani ovat kyllä kaikki aivan mahtavia tyyppejä!








Kaiken ystävien seurasta nautiskelun lisäksi oon tässä viimeisten kuukausien aikana päässyt fiilistelemään Division XIX:n lisäksi siis Timo Kotipeltoa, Jarkko Aholaa, Ensiferumia, Stam1naa.... Ei ollenkaan hassummin startannut vuosi siis! Tiedossa lähikuukausien sisään vielä lisää heviä ja jytkettä, kun Amaranthe kurvaa Kerubin lauteille, ja saattaapihan tuo olla että pakkaan kapsäkit kasaan ja kassialmailen kohti ensimmäistä Whiteouttiani. Sikäli mikäli olosuhteet lähdön sallivat. ;) Ja onhan tuolla kalenterissa ulkomaanreissukin jo tulossa..



Mutta siis.. muutama viikko sitten kävin tosiaan katsomassa omaa miekkostani livenä kirjaimellisesti keskellä korpea, enkä kyllä muista koska olisin fiilistellyt niin liekeissä hyvää musiikkia! Mitä pienempi keikka, sitä paremmat pileet. Annen kanssa räpsityt hurjan pelottavat immortalit onnistuivat viimeisen kuvan persuteella ihan täydellisesti, uskottavasti ennen kaikkea. Ennen keikkaa meno oli kutakuinkin tätä..



What happens in Koli, stays in Koli.
Tai no, ehkä tämän todella omituisen kamerasta löytyneen viikonloppu-muiston voi teillekin jakaa.. ;)
Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten voi itse katsoa tuota pätkää höhöttämättä ruudun edessä kuin mikäkin retardi. Jos nauru pidentää ikää, niin ette kyllä piäse miusta ikinä eroon.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Filosofointia iloisuudesta


Tänään olen iloinnut miltei kaiketa mitä on eteen annettu. Siitä, että raskaahko työpäivä oli kaikesta työmäärästä huolimatta oikein mieluinen, ja sain uutta pontta asioista joita en ollut aiemmin testannutkaan. Tein niin hyvää saaristolaisleipää että himoitsen sitä vieläkin. Eniten iloa sain kuitenkin siitä, kun havaitsin kuinka hurjan hyvälle tuulelle toisten henkilöiden spotaani avuliaisuus ja huomavaisuus tekeekään. Kävelin pitkin käytäviä kädet täynnä lasiastioita, ja satunnainen setä käveli samaa matkaa hiukan loitommalla. Herrasmies riensi viivana apuun ja aukaisi matkan varrella neljä ovea, vaikkei kuulemma samaan suuntaan ollutkaan edes menossa. Hymyili kiltisti kävellessään pois ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Juuri tälläisiä valonpilkahduksia sitä kaipaisi enemmänkin arkipäiviin. Ei sillä loppupeleissään ole väliä mitä toiselle antaa tai kuinka paljon, sillä ajatus on tärkein. Kuten Rhonda Byrnen Voima- kirjassakin on hienosti kiteytetty: " Kaikki mitä lähetämme toisen elämään, palaa takaisin omaan elämäämme".



Takki: Kirppikseltä (uusi!)
Pipa ja Tuubihuivi: Joululahja äidiltä
Tumput: Peten äidin tekemät :)
Pöksyt: Kirppikseltä
Kengät: Unif hellbound

Olen myös huomannut, että työkaverin (ja erittäin rakkaan ystävän!) kanssa keskustellessa sitä huomaa, kuinka paljon toiselta henkilöltä voikaan saada voimaa ja tsemppiä. Olen monta kertaa ajautunut sellaisten ajatusten keskelle joissa negatiivinen energia ottaa vallan, keskustellut leipomisten lomassa pattitilanteen lävitse ja päivän päätyttyä miettinyt hiljaa itsekseni etti hei, ei se ongelma niin iso oikeasti olekaan. Joillakin on vain se taianomainen taito vetää oikeista naruista, taikka poimia oikeat sanat oikeaan paikkaan.

Näin tänään pitkästä aikaa isoäitiäni, ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen. Oli ollutkin jo ikävä perinteistä arkiviikkoa piristänyttä kahviseuraa. :) Ulkomaanmatkalla ruskettunut mummoni hörppi yhdessä äitini ja miun kanssa kupposen kahvia totuttuun tapaan, ja rymysimme paikalliset kirpputorit lävitse. Jälleen kerran kävi niin köpelösti, ettei tarvinnutkaan levitellä kirpparin ulkopuolella käsiä. Löysin uuden välikausitakin paksumpien talvitakkien rinnalle, eikä tämäkään villakankaasta valmistettu luomus ollut hinnalla pilattu.


Sain myös isoäidiltäni tuliaisia Madeiralta. Rommia ja paikallista viiniä. Oli tuliaisissa vielä sokeroituja popcornejakin, mutta ne unohtuivat kaappiin.. Jostan puheen ollen..pitäisköhän hiiviskellä laatikolle salaa ja maistella pari? Eihän sitä kukaan huomaa jos viikonloppuherkuista häviää muutama nökerö. Tai siis, puoli pussia.. äh.. koko pussi.. hmm.




Superman-kuva ja maailmanvalloitusmusiikkia. I've got the power! :D
Ja myös powermetallia!



sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Yesterday











 photo ppuc_zpsf1c658e9.gif




Shrug: Artifice Clothing
Belt: Second hand
Skirt: Gina tricot
Leggings: insanity clothing
Boots: Pennangalan




Kaisun treffaaminen on aina päivän kohokohta, silloin kun sellaisesta pääsee nauttimaan. Oivalsin taas tämän omituisen otuksen treffaamisen jälkeen sen, kuinka törkeän hyvää musiikkia aikoinaan onkaan tehty. Olin jo miltei unohtanutkin sellaisen bändin kuin Celldweller, kunnes kuuntelimma nimikkolevyä, omalla kohdallani hurjan monen vuoden tauon jälkeen. Viimeksi Celldweller on soinut kajareissani kunnolla varmaankin hömm... 5 vuotta sitten? Aika rientä niin ettei perässä meinaa pysyä.