sunnuntai 3. helmikuuta 2013

MINÄ JA ANOREKSIA

/ Syömishäiriöistä puhuminen tuntuu olevan melko kiven alla, tai niistä asioista vaietaan. Aion kuitenkin tarttua tähän kasvavaan ongelmaan ihan omilla kasvoillani anonyymiyden sijaan, joten mieti kahdesti luetko seuraavaa tekstiä vai skippaatko suosiolla. Valinta on sinun. :) /

Olin ihan tavallinen ylä-asteella opiskeleva tyttö.
Mustat hiukset, farkut ja tuikitavallset vaatteet.
Korkkareita en juurikaan uskaltanut pitää, sillä pelkäsin muiden poraavan selkääni halveksuvilla katseillaan.
Katsoessani peiliin näin vain epämuodostuneen yhteiskunnan hylkiön, sellaisen jona minua jo alakoulussa solvattiin. Eihän kukaan rakasta läskiä tyttöä.
Uskottelin kuitenkin seitsemännen luokan ajan itselleni, että kyllä se nuoruusiän kasvu toisi lisää pituutta ja sitä kautta hoikempaa olemusta. Niin kauan, kunnes tapasin silloisen poikaystäväni.
Kyseinen miekkonen, silloin iältään 20 ja rapiat,  sanoi suorat sanat niin monta kertaa, että se viimein iskostui nuoreen päähäni sellaiseksi aivomadoksi ettei siitä päässyt eroon missään paikassa. Aina peiliin katsoessa päässä kumpuilivat samat tutut sanat. " Jos et laihduta, niin kyllä sitä muutakin seuraa löytää" Pikkuhiljaa, askel keveni ja entinen mäkkiläski löysi sisältään lasisen keijukaisen. Enkelin, joka ei jätä jälkiä koskemattomaan hankeen..  Kilot, kalorit, himokuntoilu, puserrukset ja punnerrukset, ruoan kanssa taistelu ottivat jalansijaa elämässä kunnes jäljellä ei ollut enää mitään muuta kuin ulkonäkö. Peili, vääristynyt minäkuva ja ikuiseksi viholliseksi muodostunut vaaka. Laihduin, laihduin, ja laihduin. Sain huomautuksia siitä, etten ollut enää itseni näköinen. Entinen hymy muuttui tuskaiseksi irvistykseksi joka peitti kaiken sen mikä sisällä velloi. Oli pakko liikkua, pakko punnertaa, pakko juosta, pakko pyöräillä, pakko siivota ja pakko pärjätä koulussa täydellisesti. Ja mikä tärkeintä, pakko pitää itsensä niin kiireisenä ettei ole aikaa hengähtää ja pysähtyä lautasen äärelle. Jokaikinen sana yritti lihottaa minua, ja kaikki ympärilläni tahtoivat nähdä kun paisun takaisin entiseen Cs-Kimmoa tahi Tuksua muistuttavaan olemukseeni. Pelkäsin ja rakastin ruokaa. Ravitsin kaikki ympärilläni asuvat rasvaisimmalla herkkuruoalla mitä vain suinkin osasin tehdä, ja samalla aikaa narskuttelin itse porkkanoita, paljaaltaan ja raakana, tietenkin. Enhän minä hyvää ruokaa ollut ansainnut samalla lailla kuin kaikki muut. Joinakin öinä pelkäsin ja toivoin etten herääkään, toisinaan taas jaksoin uskoa siihen että laihdun vielä muutaman kilon lisää. Väitin itselleni kivenkovaan, että laihuus tekee kaikkein onnellisimmaksi. Vielä muutama kilo, ihan kohta on hyvä olla. "Sitten olen onnellinen, kun vatsanahka koskettaa selkärankaa" .. Kuuntelin Mustan kuun lapsien Morfiinisiipiä, ja toivoin toden teolla voivani haihtua pois juuri kuten sanoituksessa kuvaillaan.

Millaista on elää anoreksian parissa, ja millaisia tuntemuksia se herättää sairastuneen päässä? Videolla paneudun aiheeseen vähän syvällisemmin. Paljon asioita jäi sanomatta, sillä en tehnyt minkäänlaista runkoa tai suunnitelmaa sitä mistä aikoisin puhua. Sanottakoon kuitenkin yhteenvetona, että en toivo tätä sairautta yhtään kenellekään. Anoreksia EI ole prinsessasairaus. Anoreksia EI ole kaunista. Anoreksia on sairaus jonka vuoksi hiukset lähtevät tukkoina, iho sinertää ja suonet pullottavat, aineenvaihdunta hidastuu eikä vatsa toimi totuttuun tapaan, et välttämättä saa koskaan lapsia vaikka kuinka kovasti tahtoisit myöhemmällä iällä, etkä voi välttämättä elää vanhempana mummelina ilman jatkuvaa rollaattoritukea ja pelkoa siitä että luut musertuvat allesi. Puhumattakaan sydänvaivoista ja muistista, joka voi heikentyä huomattavasti.



Aiemmat aiheen ympärillä pyörivät videot löydät täältä:

Nyt täysin normaalipainoisena ja henkisesti (suht koht) terveenä voin sanoa, että on luojan lykky kun uskalsin astua sille pelottavalle toiselle puolelle ja kokeilla elämää "normaalisti". Elän mieluummin tervettä elämää juuri niin kuin parhaalta tuntuu, sillä normaali ruoka ei oikeasti lihota vaikka niin kuinka pelkäisikin. :) Elän mieluummin elämää ilman jatkuvaa ajattelua siitä mitä täytyy syödä, mitä on syönyt, mitä tulee syömään, mitä syöty ruoka sisälsi, mitä voi tehdä ettei tarvitsisi syödä, miten valehdella sujuvasti että on syönyt, miten paljon syöty ruoka lihottaa, miten kuluttaa sen mitä on syönyt, ja miten voisi syödä mahdollisesti vieläkin vähän vähemmän. Ojensin käden entisen ruokaympyrän ulkopuolelle jotta näkisin odottaako parempi onni lihomispelon toisella laidalla. On vaikea olla onnellinen jos ei näe niitä asioita realistisesti, jotka luovat onnellisuutta. Osaan olla onnellinen nykyään aivan muista asioista kuin vain pudotetuista grammoista, iloitsen ystävistäni täysin siemauksin, nautiskelen maiskutellen keikkailusta, oman tulevaisuuden luomisesta, työpaikastani, parisuhteesta jossa olen täysin hyväksytty omana itsenäni, erinomaisesta ja laadukkaasta, itsevalmistetusta ruoasta ja ylipäätään: Nautin elämästä.



This is me now.
Skinny? No. Unhappy? Definitely NO.


 / Anoreksia eli anorexia nervosa (laihuushäiriö) on ehkä yleisesti tunnetuin syömishäiriö. Se on lääketieteellisin termein ilmaistuna psyykkisistä syistä johtuva, itse aiheutettu nälkiintymis- ja aliravitsemustila, joka saattaa johtaa hyvinkin vaikeisiin ja vaarallisiin muutoksiin sekä henkisesti että fyysisesti. /

Anoreksia ei ole vain nuorten tyttöjen laihdutusleikkiä.
Anoreksia on sairaus, johon kuolee keskimäärin joka kymmenes.

162 kommenttia :

  1. Ihan mahtavaa että kirjoitit tästä. On surullista että niin moni sairastuu syömishäiriöihin nykyään, kaikki kauneusihanteet ja ikuinen kierre.
    Itsekin syömishäiriön kokeneena, ja monta tuttua menettäneenä, on hienoa kuulla muidenkin selvinneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneusihanteet tuntuvat nostavan asemaansa tässä yhteiskunnassa vain päivä päivältä enemmän. Mediaahan tässä käy syyttäminen. :(

      Poista
  2. Tästä on varmasti monelle apua. Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin! Olisi ilo huomata että videosta on jotain konkreettista hyötyä :)

      Poista
  3. Loistava postaus aina yhtä ajankohtaisesta aiheesta. Itsekin samoja asioita kokeneena voin vain ihailla sinun voimakkuuttasi ja selviämistäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoreksia ei kyllä hevillä eikä popilla hellitä elämässä otettaan, ellei sille oikeasti näytä keskaria ja aseta itseään likoon paranemisprosessissa ihan täysillä.

      Poista
  4. ihan mahtava video ja hyvä postaus. ei voi muuta sanoa :3

    VastaaPoista
  5. Kiitän tästä upeasta blogauksesta ja videosta.

    Tuli mieleen omat syömisongelmani lukion aikaan. Olin siihen aikaan normaalipainoinen nuori nainen(159 cm/55 kg), mutta päässä pyöri kans sama ajatus, että olen lihava. Yhtenä kesänä sain laihdutettua 57 kilosta 52 kiloon muutaman viikon aikana, kun en syöny paljoa mitään ja pyöräilin kesätöihini (n. 7 km). Koulun alettua paino kuitenkin nousi takaisin tuohon 55 kg. Jossain vaiheessa päähäni tuli ajatus, että vähennän juomista (siis ihan veden, maidon tms.) ja voisin laihtua. Eipä pitkään tuota kuuria ollut, kun yhtenä yönä tuli kauheat kivut ja kolmelta aamuyöstä piti lähteä 45 kilometrin päähän päivystävälle lääkärille. Lääkärit epäilivät että kyseessä voisi olla munuaiskivet, mutta virsta- ja verikokeista ei koskaan todettu mitään poikkeavaa ja pari kertaa kävin ultraäänitutkimuksessa tutkituttamassa munuaiseni tuloksetta. Sain lääkityksen kipukohtauksille, mutta pidemmän päälle lääkkeistä ei ollut enää apua ja kävin muutaman kettan sairaalassa ottamassa jonkun lääkepiikin, joka helpotti sitten kipuja. Aikaväliä ekalla kipukohtauksella ja sittemmin pidemmällä "sairaalla" aikakaudella oli pari vuotta, mutta jälkimmäinen oli pahempi, koska se kesti pidempään ja jouduin ottamaan lääkkeitä kipukohtauksien lieventämiseksi. Onneksi kivut hävisivät pikku hiljaa ja nykyään minulla ei ole kyseistä ongelmaa ollenkaan. Lääkityksestä muistutuksena minulle on jäänyt yksi pilleri purkkiin.
    Ongelma oli siis ilmeisesti munuaiskivet (oikealla puolella, kipua ei ollut koskaan vasemmalla puolella kehoani), mutta mitään 100 % varmuutta asiasta ei saatu, koska munuaiskiviä ei tutkimuksissa löytynyt.

    Muuna ongelmana minulla oli jonkinsortin ahmimishäiriö ja lievä masennus, mutta selvisin ongelmistani poikaystävän tuella (en ole asiasta oikeastaan muille koskaan puhunut).

    Pahoittelen pitkästä tekstistä, mutta halusin jakaa oman kokemukseni oman tarinasi isnpiroimana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että jaoit siunkin kokemukset luettavaksi! Esimerkkejä onnistuneesta parantumisesta ei ole koskaan liikaa luettavana, kun yhä useampi ajautuu yhä syvemmälle syömishäiriöiden kierteeseen. :( Onni kuulla että myös sie olet selättänyt salakavalan sairauden!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä on hienoo miten sä kirjoitit tästä aiheesta. Tuntuu että anoreksia on nykyään jonkin sortin muoti-ilmiö, sillä monet nuoret ilmoittavat ja huutelevat kaikille sairastavansa anoreksiaa, vaikka tähän sunkin tarinaas verrattuna se on enemmänkin vaan huomion hakemista.
    Monet tuntuu ajattelevan että anoreksia on vain vähän rankempi laihdutuskuuri, ja "katsokaa kuinka olen niin hirveän lihava, jätän nyt ruuan pois ja alan anorektikoksi!" Vaikka todellisuudessa tommoisella huomiohuoraamisella haetaan enemmänkin vain "voi kulta sä oot jo niin kaunis ja laiha" -kommentteja.

    Mutta tosiaan en tän pidemmin aio tästä nyt tähän paasata, mahtava postaus ja hienoo miten oot selvinnyt tästä kaikesta!:) Tekisi mieli mennä läiskimään niitä huomiota kerjääviä teinejä kärpäslätkällä, ne eivät taida tajuta että monille anoreksia on todella paha sairaus josta ei välttämättä koskaan pääse kokonaan eroon. Mut oot ihana, muista se! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoti-ilmiönä pro-anasta voi ihan puhtaasti puhuakin. Surullista katsoa kuinka nuoret tytöt kutsuvat itseään tuolla nimikkeellä ja kertovat innoissaan kuinka ikuinen laihtumiskierre on heidän silmissään elämäntapa ja ihan vapaaehtoinen valinta. :( Sitä se ei todellakaan mielestäni ole, tai ei ainakaan millään lailla terveelliseksi verrattava elämäntapa.

      Oma lahkonsa ovat nekin jotka laihduttavat saadakseen huomiota, mutta niinhän sitä itsekin silloin nuorena oikeastaan teki. On eri asia tajuaako sen laihduttamisensa motiivit ajoissa ja korjaa asian jollain muulla tavalla, vai muuttuuko viaton parin kilon painonpudotus usean kymmenen kilon loukuksi. :(

      Poista
  8. Katsoin koko videon, kiinnostavaa ja hyvää settiä, varmasti hyödyllistä monelle. Joillekin tulee ehkä yllätyksenä, mutta minä olen mies, ja painanut pahimmillaan 52 kiloa (olen 177cm pitkä). En tiedä oliko minulla koskaan varsinaista anoreksiaa, sillä en koskaan välittänyt painostani, enkä syömisestäni, enkä oikeastaan ulkonäöstänikään, mutta jonkinlainen syömishäiriö varmasti, joka liittyi enimmäkseen masennukseen kuten syömishäiriöt tuppaavat aina liittymäänkin. Ei kiinnostanut syödä. Saatoin istua tietokoneellani kaksikin vuorokautta putkeen ja syödä sitten kun rupesi huimaamaan. Anoreksiahan onkin vissiin oire masennuksesta, ei niinkään syy asioihin. Nykyäänkin saatan olla pitkään syömättä ja edelleen taistelen omaa mieltäni vastaan, mutta onneksi on juurikin hyvä puoliso joka tyyliin tekee sitä ruokaa jos en tajua itse syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoreksian SEURAUKSENA tulee monesti masennus, ei toisinpäin. Masennuksesta johtuva ruokahaluttomuus ja laihtuminen on asia erikseen.

      Poista
    2. Joo, riippunee tyypistä, mutta molemmat tukevat aika hyvin toisiaan. Sanoinkin että varsinaista anoreksiaa minulla tuskin oli. :) hieno postaus.

      Poista
    3. Nykyään anoreksiaa tuntuu tapaavan myös miehillä, joskin silloin laihdutus tuppaa yleensä olemaan vähän erilailla toteutettua kuin naikkosilla. Voihan anoreksia ilmetä myös monilla erilaisilla tavoilla, eikä vain pelkkänä himokuntoiluna ja rehujen puputuksena. Jatkuvaa mielen kanssa taisteluahan se on tavalla tai toisella. :)

      Ps. onnea on sellainen nainen, joka pakertaa keittiössä herkkuja pöytään! ;)

      Poista
    4. No tähän voin lisätä hyvin erään tutun miehen,joka on vaan yksinkertaisesti niin piti että ei syö. Anoreksiahan Se on joka tapauksessa vaikka syy olisi mikä.

      Poista
  9. Mulla ei oo , eikä oo ollut syömishäiriötä , mutta tää videoi sai mua uskomaa et voin olla mitä oon , eikä mun tartte välittää mitä muut musta sanoo !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin! ei kukaan muu määrittele sitä millaista elämää juuri siun tarvitsee elää :)

      Poista
  10. Todella koskettava video, vaikka itsellä ei olekkaan omakohtaista kokemusta syömishäiriöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että vaikkei itseltä syömishäiriötä löytyisikään, niin yleensä tuttavapiiristä löytyy ainakin yksi joka kamppailee näiden ongelmien parissa. :/

      Poista
  11. Poikaystävien sanomiset on täälläkin olleet joskus isossa roolissa. Ensimmäinen moinen myös huomautteli ja siitä sitten laihduttiin 50kg tietämiin 163cm pitkänä. Jännä, miten sitä voikaan nuorena ottaa muiden sanomiset niin kirjaimellisesti. Nykyään, jos joku huomauttaisi käskisin painumaan menolipulla pippurivaltioihin. Mielummin omaan tissit, lantion ja vyötärön ihan sinkkuna kuin arvostelevan poikaystävän. Eiköhän sellainen poikakin joskus löydy, joka niitä arvostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Teini-iässä poikaystävän sanomiset ottaa varmasti itseensä senkin takia todella henkilökohtaisesti, koska pelkää menettävänsä koko parisuhteen vain oman "rumuutensa" vuoksi. Jälkikäteen ajateltuna melko sairasta rakentaa parisuhde pelkästään sen ympärille, miellyttääkö pärstä vaiko ei.

      Poista
    2. minä oon 164cm ja painan n.51kg mulle ei oo koskaa lääkärit tai terkkarit tai kukaa muukaa koskaa sanonu mun painosta muutaku sen et on vähä alipainonen mut se ei oo vaarallist vielä. mut sit tää mun nykynen poikaystävä koko ajan sanoo mulle et oon anorektikko sun muuta ku en mä oikeestaa haluis ees lihoo ei mua haittaa sillai se numero mikä siel vaa'assa näkyy ky muuten tykkään peilikuvasta ja ittestäni. ei mua kiinnosta muitten mielipiteet ja niin sen pitääki olla!! :)

      Poista
  12. mun mielestä on kiva kun sä kirjotit tästä aiheesta. mä itse taistelen anoreksian kanssa vaikka normaalipainoiseksi olen "lihonutkin". silti syöminen on monta kertaa päivässä taistelu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan myötä syömisen kanssa kamppailu helpottaa kyllä, usko pois! Aluksi se on kyllä sellaista päänsisäistä kyllä-ei- väittelyä että ihme kun aivot eivät mene umpisolmulle. :/

      Poista
  13. Ihanaa ja rohkeaa tekstiä, kiitos, että kirjoitit tämän c: Kiteytit tosi hyvin totuuden sanomalla, että "anoreksia ei ole prinsessasairaus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoreksia on kaukana prinsessasairaudesta kaikkine ongelmineen. Ei pienikokoisena ole yhtään sen parempi ihminen kuin kukaan muukaan.

      Poista
  14. kiitos tästä postauksesta aivan hirveästi....
    itkin ja kuuntelin kuinka hyvin osasitkaan asiasta kertoa.
    voi kumpa joskus itsekin pääsisin tästä vielä ylös ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou.. :/ Kyllä se vielä siitä paremmaksi muuttuu, kun jaksaa vain uskoa riittävästi omiin kykyihinsä ja siihen että paraneminen on mahdollista!

      Poista
  15. Hitsi, en tiennykään että sinulla on ollut anoreksia. Ihan loistavasti tehty video ja tosi mielenkiintoinen tarina! Oon ilonen sun puolesta että oot selättänyt sairautesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläiset ongelmat eivät enää normaalipainoisena näy niin päällepäin, vaan pään sisällähän ne kummittelevat. Olen kyllä paljon onnellisempi nykyisessä painossani kuin miltei 20 kiloa pienempänä :)

      Poista
  16. Oot maailman ihanin! Itku tuli videon lopussa, oon kamppaillut ana/mia kanssa vuosia, lihonut kun bulimia jaksot vaihtuivat pelkäksi ahmimiseksi, ja on ihan romuna. :( oon normaalipainon ylärajoilla, mutta olo on sairaalloisen lihava. Joka suupalalla ääni sanoo älä syö tai lihot senkin läski. Oon lihonut 20kiloa parissa vuodessa siitä kun olin jo lihonut normaalipainon puolelle :( ja kommentit painostani saavat olon hyvin epäonnistuneeksi. Miten olen antanut tämän tapahtua? Miksi en ole prinsessa enää? Miksi en vaan lopeta ahmimiskohtauksia? Tai edes opettele uudestaan oksentamaan? Tai paras eli syö kokoajan normaalisti? Ehkä vielä ääni hiljenee joskus ja voin syödä ahdistumatta, onneksi on sinunlaisia ihanuuksia jotka tsemppaa ja antaa toivoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pään sisäinen ääni on miullekin tuttu kaveri. Painotan nyt kuitenkin siullekin, että ei kukaan ole pienempikokoisena tai kevyempänä sen parempi ihminen kuin kukaan muukaan, vaan kauneus lähtee sisältä. Sisäinen kauneushan on todellinen klisee vähänkin pyöreämpien ihmisten sanomana, mutta totista totta joka sana. Onnellinen ihminen on yleensä hurjan kaunis myös muidenkin silmissä, painoon katsomatta.

      Ajan myötä ääni hiljenee kyllä tai sitä pystyy hallitsemaan. Kun tiedostaa mistä paha olo kumpuaa, niin on helpompi kontrolloida itseään ja omia olotilojaan. Kukaan ei ansaitse tulla tuomituksi pelkän painon tai ulkonäön perusteella, vaikka nykymaailma onkin rakentunut sellaiseksi että ulkonäköä toitotetaan ihan jokaisessa tuutissa.

      Poista
  17. Minulla ei ole omia kokemuksia syömishäiriöistä mutta tuo sinun video oli kyllä koskettava, ihanaa että olet jakanut oman kokemuksesi tässä sinun blogissasi tästä on varmasti monelle apua. Olen lukenut blogiasi jo kauan ja odotan aina innolla koska tulee uutta videoo tai kirjotusta. Sinä oot muutenkin niin kaunis ja noi sinun hiukset on niin ihanat. Sinä piristät päivääni aina uudella videolla tai kirjotuksella.<3 Terv. Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset siulle kommentista, joka piristi arjen harmautta kummasti! :) Kylläpä tulikin hyvälle tuulelle. Toivotaan että tästä videosta olisi jollekulle ihan konkreettista jelppiä.

      Poista
  18. Kiinnostava postaus! Joku aika sitten luin kirjan nimeltään Tapa minut,äiti. Oli äidin kertomus siitä kun oma tytär sairasti vuosikausia anoreksiaa. Tuli ihan itku silmään kun luin sitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä pistää muistiin ja katsoa löytyisikö tuo opus kirjastosta. :) Kiitokset vinkistä!

      Poista
    2. Tuo on muuten hyvä kirja, suosittelen myös:)

      Poista
  19. olet ihana kaunis ihailtava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps. Hurjasti kiitoksia sanoistasi :)

      Poista
  20. Hieno postaus, ihanaa kun rohkeasti avaudut ja olet vertaistukena ja esimerkkinä :) Olisin mielelläni jakanut tämän Facebookissakin, mutta FB herjasi jotakin spämmijuttuja tästä osoitteesta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb on nykyään sensuroinut kaikki blogspotin osoitteet. Sääli! Youtuben videoita pystyy sentään linkittämään :)

      Poista
  21. Kerrottakoot, että lapsettomuuden ja sydänvian kanssa eläminen ei todellakaan ole prinsessasairautta. Joka päivä oma elämäni on sitä että tuijotan edelleen ruokaa vihasena. Peilistä katsoo välillä takaisin rässikuningatar ja välillä läskimursu. En tajua mistä nuoret saa käsityksen siitä, että anoreksia on upee tapa laihduttaa ja jotkut toivovat kyseistä sairautta.
    Nimimerkillä: polla sekasin monien vuosien jälkeenkin ja mihinkään ei lähdetä ilman betapurkkia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että seuraavan 10 vuoden aikana anoreksiaa saataisiin edes jollain tapaa kitkettyä inhimillisempiin lukemiin. On sentään erittäin hyvä asia, että joissain maissa runaway-mallien kokoihin on puututtu, eivätkä isotkaan konsernit välttämättä suosi XXXS-koon olemattomia hentoja tyttösiä. Toisena asiana erittäin hienoa on myös se, että anoreksiasta keskustelu ja sen hehkuttaminen on kiellettyä suurimmalla osalla keskustelupalstoja, ja SH:n ympärille pystytettyihin foorumeihin / blogeihin pistetään yhä helpommin lappu luukulle.

      Poista
    2. Ite seuraan vieläkin erästä thinspiration blogia. Jäänyt aikanaan lukulistalle ja myönnän välillä ruokkivani itseinhoani ihan laittoman paljon kyseisellä blogilla. Tiedän ettei pitäisi, mutta ana on paha kaveri huuteleen korvaan.
      Muistan kun aloin parantua fyysisesti, sillä siihen lääkärit tähtäsivät aikanaan, psyyke kiinnostanut ketään, mietin silloin jatkuvasti että olen pettänyt itseki ja epäonnistunut kun lihon. Tuntui kun olis menettänyt kontrollin koko omasta elämästään.

      Olen myöskin tyytyväinen että xxxxs kokoisia malleja on karsittu. Surullista tosin on se, että kuvanmuokkaus sairaalloiseen suuntaan hyväksytään yhä.

      Poista
    3. Tiedän tuon itsensä pettämisen tunteen vähän liiankin hyvin, se jos joku kalvoi omaakin pääkoppaa pahimpina hetkinä niin paljon että teki mieli vain itkeä. :C Ootko sie käynyt koskaan terapiassa apua hakemassa? Joillakin se toimii tuohon psyykkiseen pahaan oloon ihan hyvin, joillakin taas ei. Siellä saa ainakin vapaasti purettua ne asiat joiden takia on paha olla, ja saa selkoa elämään :)

      Niin ja totta tuo kuvanmuokkaus. Tekee pahaa kuunnella ja nähdä kuinka jotkut tytöt hehkuttavat juurikin noilla thinspis-blogeillaan sellaisia anoreksiakuvia, jotka ovat ihan selkeästi muokattu keinotekoisesti vieläkin sairaammiksi. Vaikkapa vartalonmuodot niin kapeiksi, ettei sitä pystyisi ihmisenä saavuttamaan vaikka nälkiinnyttäisi itsensä sairaalakuntoon. Tervettä.

      Poista
    4. Käyn terapiassa säännöllisesti yhä edelleen. On hyvä järjestellä pääkoppaa ammattilaisen kanssa. Koin sen aikanaan lähinnä ahdistavaksi. Teinivimman "kukaan ei ymmärrä" oli päällä. Nyt lähinnä mieluusti juttelen asioista ihmisille jotka on koulutettu tälläseen. Terapiasta yms mielen sairauksista oon tosin ehkä samaa mieltä erään läheisen ihmisen kanssa. Hän kun aikanaan sano: "kun tarpeeks moni käyttäytyy samalla tavalla ja poikkeavasti peruskäytöksestä, keksitään sairaudelle nimi. Ite tahdon maanisdepressiivisyydestä ajatella että mulla on luovia kausia ja joskus masentaa. Ei elämä nii vakava asia ole" :)

      Ja phoshoppaus on ihan saakelin sairaalloista. Plus miksi naisten pitää näyttää muotinäytöksissä henkareilta eikä naisilta?

      Poista
  22. Miusta sie oot huisin rohkea, kun tuot tämän asian näin omakohtaisesti esille. :) Ihana, että uskallat kirjoittaa ja kertoa asiasta näin yksityiskohtaisesti, varmasti saa monetkin samassa tilanteessa olevat ajattelemaan tilanteen järkevyyttä, uskon ainakin niin. Kiitän miekin, että kirjotit tämän vähättelemättä ollenkaan seurauksia ja muutenkin niin omakohtaisesti! :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen <3 :) Mie halusin jakaa tämän asian myös muille ihan vain siitä syystä, että toivoisin jonkun saavan apua tahi tukea tekemästäni videosta.

      Poista
  23. Ihanaa, että pystyt kirjoittamaan näin avoimesti kipeästä aiheesta - hyvä postaus joka laittaa miettimään. On hienoa, että uskaltauduit jakamaan omakohtaiset kokemukset sairaudesta meidän lukijoiden kanssa! Hienoa, että uskot itseesi, ja olet onnellinen juuri sellaisena kuin olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle rohkaisevista sanoista! :)

      Poista
  24. Nostan hattua tästä postauksesta! Oot vahva ja rohkea nainen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vahvuutta ja mielenlujuutta kaipaisin aina aika-ajoittain lisääkin, mutta kyllä olen nykyisessä figuurissani paljon onnellisempi kuin aikoinaan. :)

      Poista
  25. Ihanaa, kun uskallat avoimesti kertoa kokemukestasi! Kiitos siitä, ihana tyttö olet. Onneksi olet tervehtynyt ja näytät aivan mielttömältä naiselta :)

    Eräs ystäväni on sairastanut anoreksiaa ala-asteelta saakka, mutta nyt tuntuisi menevän paremmin. Nyt kuultuani sinun kertomuksesi, ymmärrän hänen toimintaansa paremmin. Kaikista pahinta on, että kaverina en tiedä, miten auttaa häntä, koska en tahdo mitenkään antaa hänelle kuvaa, että säälisin häntä tai yrittäisin auttaa vain, koska hän on kaverini. Olisiko sulla neuvoja tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastuneen ystävänä ei varmaankaan muuta voi tehdä kuin koettaa tukea paranemisprosessissa ja näyttää muita keinoja jotka voisivat tehdä sairastuneen onnelliseksi laihdutuksen ohella. Jotain yhteistä tekemistä vaikkapa, mikä ei liity millään tapaa ulkonäköön tai ruokaan. Yhteinen harrastus tai jotain muuta kivaa, vaikkapa. :) Anoreksia on erakkosairaus ja pahimmillaan käytönnössä sellainen, että ajaa sairastuneen ajattelemaan ruokaa aivan 100% ajasta. Pahinta mitä ystävänä vois tehdä on se, että hylkää SH-toipilaan yksin. Huomasin ainakin itse sen,että sairaus karkotti ison osan ystävistäni pois ja jäin yksin. Onneksi muutamat vahvemmat henkilöt jaksoivat seistä miunkin vierellä vaikka oli vaikeaa <3 :)

      Poista
    2. Meillä oli aikanaan yhteinen tanssiharrastus, mutta kaverini sitten laihtui 35-36 kiloiseksi ja joutui sairaalaan useammaksi kuukaudeksi. Hänellä on ollut vuosien aikana hirveästi huonojen ja hyvien aikojen vaihteluita ja sairaalassakin kävin häntä useamman kerran katsomassa. Jopa siellä hän vähätteli kuntoaan, ja halusi olla puhumatta siitä. Nyt hän muutti toiselle paikkakunnalle useamman sadan kilometrin päähän kouluun ja pidämme toisiimme yhteyttä.

      Kaikista pahinta on, kun kaverini on kyläilemässä luonani ja yritän hänelle tarjota jotakin. Hän ei suostu ottamaan edes lasia vettä, ja vaikka tiedän hänen kieltäytymisensä, en silti viitsi/halua enää olla tarjoamatta mitään syötävää/juotavaa hänelle. Tilanne on tosi hankala ajoittain, mutta viime tapaamisella vaikutti voivan paremmin (toivottavasti ei huononnu enää). Anoreksiasta emme hänen kanssaan puhu, enkä uskalla hänen tilanteestaan kysellä, vaikka mieleni tekisi, koska en halua häntä suututtaa tai vaikuttaa tunkeilevalta. Välillä sitä tuntee itsensa hirveäksi kaveriksi, kun ei kysele hänen vointiaan peläten hänen suuttuvan, mutta pääasia on varmaan se, että osoitan olevani hänen kaverinsa no matter what. :)

      Onneksi tarinasi sai minut uskomaan, että kaverini voi vielä anoreksiasta parantua. Kiitos vielä tästä tekstistä!

      Poista
  26. Olipa hieno postaus. Hyva, etta elaman kipeista asioista osaa ja uskaltaa puhua. Nykyaan nayttaa ihmisilla olevan jompaa kumpaa aaripaata tuon kropan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ironista kuinka osa ihmisistä lihoo ja paisuu 200-kiloisiksi merialuksiksi sen vuoksi etteivät välitä siitä mitä syövät, toisaalla hennot luurankotytöt riutuvat nälässään koska välittävät liikaa siitä mitä syövät ja kolmantena ääripäänä kehitysmaiset lapset riutuvat sen vuoksi etteivät yksinkertaisesti saa mitään syötävää. :/

      Poista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin! Anoreksian tappavuudesta ei juurikaan tunnuta puhuttavan, vaikka moni SH-potilas leikkii hengellään samalla kun laihduttaa. Enemmän tai vähemmän tietoisesti.

      Poista
  28. Oli kyllä hyvä postaus, itselleni toi mustot mieleen kun 3 vuotta sitten muutimme pois vanhalta asuinpaikaltani,jolla olin asunut koko ikäni se musersi minua paljon jonka vuoksi oli viittä vaille että olisin saanut anoreksian mutta äitini huomasi sen ja kertoi kuinka itse oli joutunut kokemaan läheisellä sellaisen joka sai sydämmeni jälleen 'pumppaamaan' sitä lämpöä etten ole läski vaan normaali, painoin tuolloin 48 kg ja olin 149 cm. Onneksi sentään en saanut sitä,sillä se tuntuisi kyllä nyt hirveältä jos minulla se nyt olisi.Kun minulla on vähän normaalia isommat luut,ei ois kivan näköstä kun ne pilkottais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen läheisten tuki on todella arvostettavaa ja hienoa! Anoreksiaa tai muita syömishäiriöitä ei toivoisi pahimmalle viholliseenkaan.

      Poista
  29. Aivan mahtava video! Itsellä vetisti silmät. Olen kansa jo muutaman vuoden sairastanut syömishäiriötä tai miten sen nyt voisi sanoa. Yla-asteella se ei kestänyt kauaa ja palauduin silloin aikas nopeaa normaaliksi. Sitten se uusiutui noin 3vuotta sitten jolloin laihduin kuukaudesa n.10kg. En ole vieläkään npalautunut siihen normaali painoon vaikka yrittänyt olen. Välillä saatan olla kolmekin päivää syömättä ja jos syön niin tulee sellainen olo että hävettää syödä niin "paljon". Mutta ehkä jonain päivänä urheilunki kautta saan ne viimeisetkin kilot takaisin!

    Oot tosi upea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla että rajoitat syömisiäsi ulkonäön vuoksi. On paljon terveellisempää syödä normaalia ruokaa ja urheilla silloin tällöin, kuin vaikkapa himokuntoilla ja vältellä sapuskaa viimeiseen pisaraan asti. Kun aivoille antaa niiden tarvitsemia ravinto-aineita ruoasta, huomaa pian että sekä pää että kroppa toimivat paremmin ja yksinkertaisesti vointi kohenee sekä psyykkisesti että fyysisesti. :)

      Poista
  30. Pakko sanoo että herkystyin ja silmät vetistyi. Mahtavaa, että pystyt puhumaan tuosta! Itse olen kärsinyt myös koulukiusaamisesta ala-asteella juuri miun kokoni takia. Olin normaalipainoinen, mutta muut olivat alipainoisia ja heidän mielestään näytin läskiltä possulta. Vieläkin, he ketkä haukkuivat katsovat miuu erittäin ivallisesti, ihan kuin olisivat itte parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut immeiset eivät välttäättä koskaan muutu, sääli. :/ Onneksi siun ei tarvitse alentua niiden mielipiteiden orjaksi, olet kaunis juuri tuollaisena :)

      Poista
  31. puhuttelevan ja hienon videon väsäsit taas kerran :)
    kiitos kokemuksiesi jakamisesta,
    ton itsetunnonpuutoksen ka painiminen on varmaa monelle tuttuu,
    ja sen käsittelee ja näyttää jokain varmaa omal tavallaan.
    voimia samojen ongelmien kans painivil,
    onneks myä naiset ollaa semmost rautaa ku vuuetaa vertakii 7päivää kuolematta et jaksetaa läpi vaik harmaan kiven :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, jepjep! Kun pystyy olemaan sinut itsensä kanssa ja tietää rajansa, niin pystyy mihin vain :)

      Poista
  32. Itse olen ollut alipainoinen ja syömättä 3. luokalta lähtien kun eräs luokkalinen poika sanoi että näytän kuin minulla olisi vauva mahassani... Aloin pitää itseäni lihavana ja lopetin syömästä, hirveää kuntoliikuntaa ja hääräystä en pitänyt, minä vain tahallani jätin syömättä, ja jos söin söin ruokaa vähän, korkeintaan 1/4 osalla lautasesta sai olla ruokaa... Jossakin vaiheessa unohdin että se oli tahdottua käytöstä ja tein niin automaattisesti, koska se oli omaksuttu tapa. 6. luokalla vasta opettajat alkoivat katsoa luisevuuttani ja puhua syömisestäni, terveydenhoitajakin alkoi kysellä laihuuttani, minä vastasin etten liho vaikka syönkin...
    7. luokalla poikaystäväni oli huomannut ennen seurustelua jo että olin tikkulaiha, en lauta, mutta luiseva ja hento. Hän alkoi patistaa minua syömään, lappoi lautaselle ruokaa jos otin liian vähän ja vahti vierestä että söin sen kaiken. Jos onnistuin tuuppasi siihen vielä perunan tai pari lisää.
    Olen katsellut kuviani silloiselta ajalta, ja näen itseni(35kg/145cm...lihavapa juu...), mietin miten olen saanut itseni tekemään sellaista, vaikkei se ehkä ihan anoreksiaa täytä. Karulta tuntuu ajatella sitä että olen lihonut siltä ajalta vain 4kg, ja siitä on jo yli 7 vuotta... Nykyisessä kehossani(39kg/154cm) tunnen oloni aika kodikkaaksi, vaikka nykyään tahtoisinkin lihoa 5 kg vielä että saisin hänent oikein ylpeäksi. Saan syödä ihan huoletta jättipäisen korvapuustin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoreksiaakin on olemassa monenlaista, ei se välttämätt liikuntaakaan vaadi täyttääkseen kaikki kriteerit. :( Mukavaa kuulla että poikaystävä toi siunkin elämään parempia tuulia ja terveemmän ruokavalion sitä myötä! Sellainen kroppahan onkin kaikkein tavoiteltavin ja halutuin, jossa on rehellisesti sanottuna onnellinen ja sinut itsensä kanssa täysin. Olipahan millainen kroppa ulkoisesti tahansa. :)

      Poista
  33. koskettava :c oot tosi kaunis ja anoreksia ei todellakaan oo mitään pikku nälkälaihdutusta, vaan se on mielensairaus :c mäkään en toivo sitä menellekkään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin. Sairaus monien muiden joukossa, eikä sieltä helpoimmasta päästä taltuttaa. :(

      Poista
  34. mie painan 89kg ja oon 168 pitkä ja oon 12.v mä oon alottanu nytten vähä niiku laihuttaa 70kg eli 19 kg pois ja mä uskon et se loppuu siihen 70kg koska onneks äiti on mun kans mukan täs painon pudotuksessa. ja ihana video:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve painonpudotus ja painonhallinta onkin ihan hyvä asia, jos painoa on selkeästi terveydelle haitallinen määrä liikaa ja kyse on aikuisesta. Sie olet vielä kasvuiässä ja saat varmasti lisää pituutta iän myötä, eli hoikistut siinä suit sait kuin itsestään. Siun iässä ei vielä niin kannattaisi tarkoituksenhakuisesti välttämättä laihduttaa, terveellisellä ruokailullakin saa ihmeitä aikaiseksi. :)

      Poista
  35. Sä oot oikeesti ihana ja mahtava ja loistava ja ah mikä nainen! Oot nyt hyvän kokonen.
    Toivottavasti kaikki ihmiset tajuaa, että kaiken kokoset vartalot on kauniita just sellasina kun ne on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin! Miksipä sitä tarkoituksenhakuisesti luomaan itselleen elämää sellaiseen vartaloon, jossa ei ole kaiken laihduttamisenkaan jälkeen onnellinen.

      Poista
  36. Voin vaan sanoa että tää postaus, tää teksti, tää video pisti vähän miettimään.. Olen jo pitkän aikaa katellut itseäni siihen malliin "Phyy, läski, laihduta, edes vähän..." Kuitenkin olen sen verran pitkä ettei mun kuuluisikaan painaa minkään pikkulapsen verran. Olen mietiskellyt päänisisällä jo että jos laihduttaisi niin vähän ettei kukaan edes huomaisi, paitsi minä. Ja tietenkin "Ei se käsistä riistäydy, kyl mä tiedän". Tää teksti ja video sai mut tajuumaan kuinka typerää se on, kuinka ei vaan voi hyväksyä itseään, tosiasiahan se on, ettei nyt voi painaa samanverran kuin joskus vuosia sitten. Tajusin, että pieni pyöreyskään ei ole haitaksi. Eli toisinsanoen, kiitän tästä tekstistä, joka avasi silmäni :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienestä laihdutuksestahan se alkaa, ja riistäytyy käsistä ennen kuin sitä ehtii tajuamaankaan. Valitettavasti liiankin helposti. :(
      Sitä ei välttämättä tajuakaan että aikuisena ei välttämättä ole edes teoriassa mahdollista painaa samaa määrää kuin teini-iässä, saati näyttää vartalollisesti samalta. Kasvun myötä luutkin levenevät ihan huomaamatta, varsinkin naisilla.

      Poista
  37. Oon nyt viimesen puolenvuoden aikana pudottanut parhaimmillaan 16 kiloa, koska mun paino/pituus oli sillon idean saadessani 156/70. Nyt oon ns. normaali, mutta tottakai vielläki haluun laihtuu. Ja tosta 16 kilosta on tullu muutama kilo takapakkia, koska tykkään syyä ym. Ku tiiän, että jos haluun, ni voin päättää jotain tyhmääki, että esim. vähennän ruokailuja 2 päivästä. Nyttenku katto ton sun videon, ni toi 16 kiloa kuulostaa pelottavalta, että jos tuolla oven takana kolkutteleeki anoreksia. En kumminkaa oo siinä uskossa täydellisesti, sillä tätä mun painoa on vieläkin n. 56. Mutta entä jos se kierre alkaa, paino putoaa ja peilistä kattoo sama vanha fätis ja se putoaa ja putoaa ja pian kuolen siihen, että oon halunnu olla laiha. Ja ikää on vasta kertyny 14 vuotta, että viisas en ole. Haluisin lopettaa laihdutuksen tähän, mutta en voi, koska mie oon vielläki liian lihava. Mutta sie oot aivan järjettömän rohkee, kaunis, sopiva ja rakastan sun ääntä btw. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoreksia tulee salakavalasti, huomaatta ja pikkuhiljaa. Ei sitä hetkessä laihdukaan 30-kiloiseksi, vaan sen kehittyminen voi viedä vuosia. Sie olet vielä niin nuori että siun pitäisi elää elämää, eikä murehtia ulkonäköä! On niin paljon nautittavia asioita joita kokea nuorena, että kannattaa miettiä oikeasti mikä on elämässä tärkeää. :) Olen aivan varma että sie olet muiden silmissä kaunis juuri sellaisena kuin nytkin olet, vaikket sitä itse huomaakaan.

      Poista
  38. Tunnistan ihteni videon joistakin kohista, mut se on lähinnä fiiliksestä kiinni, eikä oo mitään pidempikestosempaa onneks. Ongelmana mulla kuitenki on, että haluan laihduttaa, mutta oikeestikki vähän. Siks, koska oon ehkä pari kiloo yli normaali painoindeksin, ja ois paljon helpompi kasvattaa kuntoo normaalipainosena ku ei sitä rasvaa ole niin paljoo. Tiijän kuitenki, et jos rupeen ees yrittää, meen kuitenki liiallisuuksiin, ja se on perseestä. Personal Traineriin ei oo varaa, mut se kai se paras vaihtoehto kunnon kasvattamisen avuks ois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen sitä mieltä että terveellisellä ruokavaliollakin saa ihmeitä aikaan, ja liikunnalla joka pysyy hanskassa eikä mene äärimmäisyyksiin on myös positiivinen vaikutus sekä mielenterveydelle että muutenkin fyysiselle jaksamiselle. Ihan normaalin syömisen ja säännöllisen urheilunkin avulla saa vartaloonsa näkyviäkin muutoksia, ilman mitään pikadieettejä tai kaalikeittokuureja. ^^

      Poista
    2. Olen ruvennu syksystä lähtien harrastelemaan molempia ilman tulosta :D ehkä se jossain vaiheessa sitten näkyy!

      Poista
    3. Ajan kanssa aivan varmasti! Pysyvin lopputuloshan tulee, kun muutos tapahtuu pitkällä aikavälillä :)

      Poista
  39. Tosi hyvä video ja postaus! Sä oot selvinny tosta kaikesta ja voit vielä puhuu siitä ihan avoimesti. Musta tuntuu että sä oot mun esikuvani. Mä oon niin onnellinen, että mulla on hyvä itsetunto enkä oo antanu muiden lannistaa sitä. Joskus kolmosluokalla aattelin olevani ruma ja läski, vaikka ihan normaalipainoinen varmasti olin ja olen nytkin. Enkä aio laihduttaa, sillä tiedän että olen terve, kaunis ja onnellinen 14-vuotias. Surullista kuunnella miten hoikat tytöt on aina esim. pukuhuoneessa että: Mä oon niin läski, oon niin läski. Eihän se oo ees totta.
    Onneks sä olet päässy anoreksiasta yli ja oot terve ja onnellinen. Koska sä oot kaunis. Kaikki on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että löytyy vielä muutamia nuoria, jotka eivät ole ajautuneet syömishäiriöiden pariin! :)

      Poista
  40. oot ihana ja vahva nainen! arvostan sua tosi paljon ku oot selvinny tuollasesta.

    VastaaPoista
  41. Tosi koskettava video ja oon tosi ylpee sust et oot selvinny tollasesta ja sust on tullut noin ihana ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoinkäymisiä on ja tulee aina olemaan, onneksi ne voi selättää jos riittää tarpeeksi tahtoa :)

      Poista
  42. hieno video nyt on hatun noston paikka! :)

    mulla on ollut aina jonkunnäköinen ongelma painoni kanssa jos ei muuten niin pään sisällä.
    tuo on totta, että jotkut ei varmaan koskaan saata ymmärtää sitä, että miten kova vaikutus niillä pienilläkin sanoilla voi olla...
    itseäni on haukuttu oikeastaan pienestä pitäen läskiksi ja kyllä pidän itseäni sellaisena, vaikka painoindeksi kertoo, että olen normaalipainoinen.
    monet kerratoon mukamas päättänyt, että nyt laihdutan.. ja sitten se on juuri semmosta, että en välttämättä syö päivän aikana paljon mitään ja voi että se onkaan mukava tunne, kun huomaa, että vatsa pysyy litteänä, kunnes kun taas syön normaalisti, niin tulee jotenkin henkisesti paha olo... tiedostan, kyllä itte että ajattelen väärin, mutta en oikein osaa tehdä asialle mitään... jatkuvasti on sellainen olo ettei viihdy kehossaan ja sekös ahdistaa... tiedän, että voisin pudottaa ne parisen kiloa myös oikealla ja sillä pysyvällä tavalla, mutta vaikeaa tuntuu tekevän..anteeki pitkä teksti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko sie koskaan harkinnut hankkivasi apua pahaan oloon? Ei tuollaisia tunteita tarvitse kenenkään pyöritellä loppuelämää. :/

      Poista
  43. Kuten monet muutkin jo sanoneet, todella koskettava video, meinasin itsekin vetistellä, vaikkei omakohtaista kokemusta olekaan, tuttavapiiristä tunnen tämmöisen henkilön tosin. Kauheaa vieläpä, jos tilanteeseen liittyy kiusaajat ja ilkeet poikaystävät, jotka lyö vielä lisää vettä myllyyn vaik näkee et toinen on oikeesti sairas. :/ Järkyttävää ajattelemattomuutta. Vaatii kyllä varmasti aivan älyttömästi selvitä tommosesta tilanteesta, mutta säpäs onnistuit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiusaaminen puhkaisee valitettavan monen nuoren naisen elämään riesaksi anoreksiaa tai muita vastaavia sairauksia. Niinhän sitä sanotaan, että lyötyä on helppo lyödä. :C Näin ainakin tapahtui kohdallani tuon poikaystävän kanssa.

      Poista
  44. On tosi mahtavaa että tästä asiasta ollaan äänessä, oli se sitten omia kokemuksia tai mietteitä.
    Huikeasti olet parantunut kun tuntui että kävit kuitenkin aika pohjalla ja paljon onnellisemmalta sinä näytät nyt, kuin noissa aijemmissa kuvissa ja uskon että myös olet :)
    Tuo video auttoi varmasti jotakuta :)
    Mulla on tarkotus pystyttää tänävuonna Anoreksiaa ja kauneusihanteita käsittelevä taidenäyttely, tarkoituksena herätellä ihmisiä auttamaan toisiaan ja laihduttamisessa kontrollin menettäneet kyseenalaistamaan sen mitä tekevät.
    Blogiini laitan kuvia siitä sen valmistuttua! :)
    Ps.Sain aika vasta saman aforismin Happy Joesta! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy Joesta omakin aforismini! Hihkaisin ilosta kun sen huomasin, tuntui jotenkin niin tilanteeseen sopivalta että oli pakko jakaa muillekin. :) Hih.

      Taidenäyttely kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja kantaaottavalta! Taidankin vilkuilla blogistasi sitten lopputulosta, jään kuulolle!

      Poista
  45. Hei

    Katsoin videosi ja se oli todella valaiseva ja koskettava. Työskentelen itse nuorten parissa ja voin sanoa että tästä on todellakin hyötyä. Ei ole oikeastaan yhtään työvuoroa, jolloin en kuulisi jonkun nuoren tytön pitävän itseään lihavana. Olen nähnyt vierestä kuinka "viattomat kettuilut" syöpyvät syvälle ihmismieleen ja muuttavat minäkuvaa. Kiitos sinulle, että autoit minua ymmärtämään ehkäpä vielä paremmin kuinka tämä kehonkuvan vääristyminen voi vaikuttaa pahimmillaan ja mihin se voi johtaa.

    Kuten sinä, minäkin haluan auttaa, ns. eri näkökulmasta, mutta kuitenkin :) Uskon että tarinasi auttaa monia avaamaan silmänsä, ettei meidän tarvitse olla keijukaisia tai höyheniä ollaksemme kauniita. Henkilökohtaisesti pyrin työssäni rohkaisemaan varhaisnuoria ja teini-ikäisiä kasvamaan omiksi kauniiksi itsekseen. Palkitsevinta on nähdä kiusatun ja huonon itsetunnon omaavan nuoren kasvoilla hymy silloin kun kutsun häntä kauniiksi ja kehun vaikkapa silmiä tai kampausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukavaa kuulla että videosta oli hyötyä siullekin! On surullista kuinka pienilläkin sanoilla voi saada tuhottua toisen elämän ihan maan tasalle, minäkuvasta ja psyykkeestä lähtien sirpaleiksi. Uskoisin että syömishäiriöt puhkeavat melko usein juurikin kiusaamisen aiheuttamana, ja tästä syystä olenkin yrittänyt tuolla youtubeen tehdyllä kiusaamis-videolla valaisemaan monien kiusattujen elämää. :)

      Poista
  46. Kiitos, kun jaoit kertomuksesi. Sulla on suuri sydän, olen siitä varma. ♥ Ja miten kaunis oletkaan nykyään! Se huokuu syvältä sisimmästä säkenöiviin silmiin. Ansaitset ihanan miesystäväsi ja kaiken onnen, mitä vain maa päällään kantaa. Pistä kampoihin vaan, jos anoreksia kuiskuttelee jotain typeryyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavasti kiitoksia siulle kauniista sanoistasi <3 :)

      Poista
  47. Oot ehkä yks maailman ihanimmista ihmisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä yksi ihanimmista kommenteista. :)

      Poista
  48. tää video oli todella hyvä ja koskettava! myönnetään, että lopussa jopa itkin. Mulla on joskus samankaltaisia ajatuksia, koska mulla on paha tapa verrata itteeni muihin. Tulee usein ajatuksia että oon se rumin, läskein ja huonoin. Mut onneks noi ajatukset ei oo kokoaikaisia. Oon tosi ylpeä susta kuinka hyvin selvisit anoreksiasta, koska nyt kun sua kattoo niin näytät niin onnelliselta ja hyvinvoivalta! Kiitos tästä videosta! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannattaisi verrata itseään muihin henkilöihin, sillä jokainen on kuitenkin aivan omanlaisensa uniikki yksilö kaikkine luonteenpiirteineen ja ulkonäön yksityiskohtineen. :)

      Poista
  49. En nähny tota videoo kun olin kännykällä:-\👺

    VastaaPoista
  50. Mutta voin kattoo sen koneelta💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. en muista laitoinko videon asetuksista sellaiseksi, ettei näkyisi kännykältä käsin. :P

      Poista
  51. Musta tosi rohkee teko,
    että teit tuon videon, ja tosi avoimesti kerroit
    sun oman henkilökohtasen tarinan anoreksiasta.
    Toki tää video kosketti, mutta myös lämmitti,
    kun voitit sen paskan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoreksiasta ja syömishäiriöistä puhutaan nykyään julkisesti vain niin minimaalisen vähän, että halusin tuoda omankin näkökulmani kehiin! :)

      Poista
  52. Itkin kun katoin/ kuuntelin tätä, koska huomasin kuinka paljon samaistun noihin mitä sulle on tapahtunut.
    Todella koskettava ja ihana video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou. Toivottavasti siekin olet saanut elämääsi saman suunnan, jos olet samanlaista joutunut kokemaan! :/

      Poista
  53. Kyllä tuli itsellä itku, varsinkin lopussa kun kuvasit itseäsi.
    Todella rohkeata kertoa omalla nimellä ja omilla kasvoilla omista kokemuksistaan.

    Tämä video pisti kyllä miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin tarkoitus herättää ajatuksia, ja ottaa ylipäätään tabuksi muodostunutta aihetta vähän julkisemmin esiin. :) Kaikki Syömishäiriötä tunnutaan edelleen kaunisteltavan medioissa ihan liiaksi asti.

      Poista
  54. Sä oot ihana. Lempi bloggaaja kaikista. Just tän takia miten sanot asiat ja ilmaset asiat ja oot vaan ittes.

    Onneks löysit elämässäs oikeen polun, oot ansainnu sen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan ihanasti sanottu, kiitos siulle kommentistasi! :)

      Poista
  55. erittäin hieno video ja kirjoitus (videon oon joskus katsonnu ekstempporeesti youtubesta) ja summaavat sairauden täydellisesti. tuota pitäs käyttää opetusvideona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetusvideosta en tiedä kyllä, mutta tuollainen videolla kuvailemani elämä on sitä elämää jota moni anorektikko käy todellisuudessakin lävitse. :/

      Poista
  56. Tosi hieno video, koskettava ja osittain tuttua itsellekin... "Löysin" sut muutamia kuukausia sitten Youbesta katsellessa sun vanhoja videopostauksia ja tällä kertaa tulin visiitille tänne blogin puolelle. Tykkään! Olet tosi ihana tyttönen :>

    -Tyttö Kuopiosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kivasta kommentista! Mukavaa että oot viihtynyt myös blogin puolella. :)

      Poista
  57. Huh... Olipa ahdistava ja rankka video. Itku tuli. Ihana lopetus tosin. Onneksi olet päässyt tuosta yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin aikoinaan SH:ta sairastaessa että Elämä on tässä ja nyt, mutta sitten oivalsinkin että hei, onhan sitä vaihtoehtoja muitakin. :) Onneksi valitsin sen toisen polun.

      Poista
  58. Voin niin samaistua suhun! Tällä hetkellä oon 13-vuotias ja aloitin laihduttamaan 6 luokan alussa (nyt seiskalla). Olin myös ylipainon ja normaalipainon rajalla, 163cm/66kg. Ajattelin vain laihduttaa n.60 kiloon, kunnes tavoitepaino aleni, aleni ja aleni. Samoin aleni painoni (yhteensä painoa lähti 26kg) ja ajatukset muuttuivat sairaammiksi. Lähipiiri huomasi ettei kaikki ole hyvin. Paastosin päiviä ja liikuin aivan hulluna. Osastolla olen kolme kertaa ollut ja nyt tuntuu että ollaan menossa kohti parempaa. Vihdoinkin.

    Tää oli todella koskettava video, osaat kertoa tosi hyvin tunteista ja siitä, mitä anoreksia oikeasti tekee; tuhoaa kaiken. Kiitos kauheasti tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun tarinasi kuulostaa hyvin paljon samalta kuin omanikin siis. Toivottavasti löydät sen terveellisemmän elämän sieltä jostain sairauden syövereistä, sillä onnellisuuden olet siekin ansainnut. :)

      Poista
  59. Voimia sulle tosi paljon<3 !! Ihailen sua todella paljon, sä oot niin ihanan vahva ihminen :)

    Tarvitsisin kans apua...mun tosi hyvällä ystävällä on siis bulimia, ollut ehkä jonkun 4 kuukautta(?). Hänellä oli pieni tauko, kun hän ei oksennellut (ainakin sanoi niin) MUTTA nyt hän on taas ratkennut samaan paskaan. Mä oon kyllä yrittänyt puhua sille järkeä, mut jos puhun siitä niin se meinaa aina mennä nin että se suuttuu mulle. Mitä mun pitäis tehä? Miten puhun siitä ja kelle? Voitko pliis neuvoo<3

    VastaaPoista
  60. oot aivan ihana !:) ja tosi kaunis <3

    ja anoreksia ei oo mikään teinileikki niinku sieki sanoit nimimerkillä entinen anorektikko. Miulla oli pituutta 158 ja painoa vaivaset 29,8kg painoa ja kolmisen kuukauttasain sairaalassa ravata tiputuksessa ja tutkimuksissa, eli sairaasti olin alipainone...:/ hyvä että olet päässy yli siun sairauesta, sen kanssa taistelemine on aivan helvatun hankalaa !

    VastaaPoista
  61. Suoraansanottuna, minusta kaikki missihömpät ja television haluatko huippumalliksi skeidat pitäis kieltää kokonaan aivan turhanpäiväisiä, siitähän se sairas maailmankuva tuleekin.. hyi!..

    Kommentti on asian vierestä, mutta tarkoituksella. ps! itse en pidä liian laihoista naisista yhtään :)

    VastaaPoista
  62. Todella koskettava ja hyvä video. Yleensä en jaksa videopostauksia katsoa mutta tämän kuuntelin loppuun asti mielenkiinnolla :) toivon että tästä on monille apua.

    Itse en ole ikinä syömishäiriötä sairastanut ja oonkin ollut koko teini-iän tyytyväinen itseeni. Lukion ykkösluokalla rupesin sitten vertailemaan itseäni muihin ja ihailin hyvin laihoja lukiolaistyttöjä. Välillä seurailin syömisiäni enemmän ja herkutteluja jäi pois mutta ei siitä sen kummempaa tullut koska oon ollut aina kuitenkin suhteellisen tyytyväinen itseeni. Pidän nykyään muodokkaita naisia kauniina ja seksikkäinä, kuten vaikka marilyniä tai ihan vaan salkkareiden isabellaa :D en näe enää mitään kaunista laihoissa naisissa. Vaikka välillä tuntuukin että pitäis olla laihempi, huomaan silti jääväni tuijottamaan ihaillen niitä muodokkaita lantion ja tissit omaavia naisia, en enää luuviuluja :D joten en ole paljon yhtään moksis 10 kilon lihomisesta viime vuoden aikana (johtuu vissiin ryyppäämisestä ja kotoa pois muutosta, ja ennen 10 km pyöräilyt päivässä väheni 2 kilometriin kun koulumatka lyheni.) myös miespuoliset tuttavat on kovasti kehunu muodokkaita naisia js yks jopa sanoi että voisin olla lihavempiki :D tää kyseinen miekkonen jumaloi nicki minajin persettä joten on niitäkin miehiä jotka muodokkuutta arvostaa.. Exä oli kylläkin eri maata ja olis halunnu varmaankin mun olevan laihempi, jos oltais yhessä vielä niin varmasti olis ruvennu painostamaan mua laihduttaan. Vittuun tuommoset miehet, aika pahasti tämä yhteiskunta aivopesty kun tutkimusten mukaanhan miesten pitäis tykätä muodokkaista naisista koska se muodokkuus kertoo hedelmällisyydestä? Ihan biologiaa siis. Ja silti kaikki ihannoi nykyään laihuutta joten missä meni vikaan?

    Kiitos kuitenkin sun panoksesta tähän aiheeseen ja ihana kuulla että oot terve! :)

    VastaaPoista
  63. En voi sanoa muuta kun että purskahdin itkuun. Kiitos. Kiitos, ja paljon voimia ja jaksamista arkeen.

    VastaaPoista
  64. Kuulostaa kyllä fiilikset niin tutulta... itse olin pahasti alipainoinen sekä ala että yläasteella. Nykyäänkin vaa'alla käyminen on yhtä tuskaa ja kiroan joka ikistä kiloa jonka lääkkeet ja muu on kroppaan tuonut.

    Syyllisyys kaikesta syömisestä on kamalaa ja näkee vain päässä sen kuinka pitäisi vieläkin olla laiha, kaipaa vain niitä törröttäviä lonkkaluita ja luisevaakin luisempia käsiä. Itseään ei kestä katsoa peilistä, eikä vähä pukeisena kehtaisi olla edes oman miehen nähden vaikka hän kuinka kehuisi ja vakuuttelisi kuinka olen täydellinen eikä missään ole grammaakaan liikaa.

    Päässäni tulee varmaan ikuisesti kaihertamaan tarve laihduttaa. Itselläni ei onneksi koskaan mennyt liian kuntoilun puolelle, nälkiinnytin vain itseni, tosin osin täysin tahtomattani. Nykyään tiedän että pitäisi liikkua, ihan jo surkean yleiskunnon takia; nivelet pettää, selkä pettää, keuhkot pettää, lihaksia ei vain yksinkertaisesti ole.. Tiedä sitten johtuuko juurikin kehitysvaiheessa tapahtuneesta nälkiintymisestä ja nopeasta kasvusta ja jo silloisen kasvissyönnin aiheuttamasta proteiini vajeesta että kaikki jänteet tuntuvat olevan liian lyhyet. Liikuntaa suosittelee lääkäritkin mutta toisaalta se pelottaa itseä helvetisti.. Jos alan liikkua ja alkaisin jollain ihmeen kaupalla pitämään siitä, huomaisin että painotippuisi sen myötä... Se voisi pian mennä juuri tuollaiseksi mitä sinulla oli vuosia sitten, päähän tulisi tavoite vain alemmas ja alemmas.

    Koskaan en ole tahtonut lihasmassaa, enkä tahdo vieläkään, tahdon vain olla pikkuruinen. Päässäni hyvä paino olisi 58kg, aivan bueno 55kg. Siinä vaiheessa olisin painoindeksin mukaan juuri himpun verran alle normaalin painon, pituutta kun on 176cm.

    Sori tälläinen tuntojen tuuletus, iski vain itseeni ja palautti paljon vanhaa paskaa mieleen nuoruus vuosilta.
    Hyvä että sinulla on nykyään asiat hyvin, pidä siitä kiinni.

    Kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
  65. Oisko sulla mitään kuvia siitä kun olit lihava, jos edes olit?

    VastaaPoista
  66. Kiitos tosi paljon tästä! Itse en ole koskaan sairastant anoreksiaa vaikka mielessä on käynytkin laihduttaa muutama kilo pois kun kaverit olivat kevyempiä kuin itse. Mutta monta kertaa itselleni olen sanonut pään sisällä että lihas painaa enemmän kuin läski ja olen täysin normaali kokoinen. Kuitenkin yhdeksän vuoden jalkapallo harrastus on jalkoihin lihasta tuonut joka painaa.
    Terveydenhoitaja oli huuolissaan tänä syksynä kun oli kevyempi kuin viime vuonna mutta kuusi senttiä pidempi. Se oli omaan päähän viimeinen heräte siitä että olen juuri sopiva juuri tälläisenä kuin olen.
    Monta kertaa on myös tulut mietittyä että miksei tuo poika kiinostu minusta ihan varmaa johtuu mun vartalosta ymsyms. Kuitenki pään sisällä on kuva siitä että jokaiselle löytyy se oikea tästä mailmasta joka hyväksyy ihmisen vaikka hän painaisi 55 tai 130 kiloa.

    Kiitos viellä kerran tästä oikein opettavasta tekstistä ja videosta olet aivan loistava malli siitä että saa tässä mailmassa näyttää ''erilaiselta'' kuin muut.

    VastaaPoista
  67. uutta postausta ? :)) oot tosi kaunis ja ihana ku et oo semmonen massa vaa tavallaa omassa tyylissä ja onneks oot parantunu ! <3

    VastaaPoista
  68. Itsekin teini-iässä kärsin jonkinasteisesta syömishäiriöstä, painolukemat ja puntari hallitsi liikaa arkea. Mulle on aina maistunut ruoka, en ole koskaan ollut mitenkään nirso ruoan suhteen. Itse en tapausta muista, mutta äiti on myöhemmin mulle kertonut, että 6 vuotiaana neuvolassa neuvolatäti julisti mun kuullen "lihava lapsi, painoa pitäisi pudottaa". Sen jälkeen (6 vuotiaana!!) kyselin päivittäin äidiltä, että "laihdunko, jos juoksen talon ympäri?".

    Ala-asteella mua usein haukuttiin läskiksi (vaikka suurimmaksi osaksi se on ollut ns. lapsen pyöreyttä), lapset osaavat olla todella ilkeitä toisilleen. Ennen yläasteelle siirtymistä laihdutin kahdessa kuukaudessa (kesäloman aikana) parhaimmillaan 12 kiloa. Silloin päiväni koostui pahimmillaan jopa 3 lenkistä päivässä ja ruoaksi yksi tomaatti.

    Laihduttamisesta huolimatta en ole kuitenkaan koskaan ollut alipainoinen, vaan painoni on ollut aina ns. normaali. Mutta siitä huolimatta mulla oli teini-iässä todella paha olla, pidin itseäni todella lihavana ja näin itseni sellaisena. Olen itsekin saanut kuulla niin poikaystäviltä kuin muiltakin todella törkeitä kommentteja "lihavuudestani", kommentit ovat vaikuttaneet todella paljon itsetuntoon.

    18 vuotiaana aloin lihota, koska rupesin seurustelemaan ja olin todella onnellinen parisuhteessa. En käynyt vuosiin vaa'alla, koska en sellaista omistanut. En myöskään kokenut tarvitsevani seurata painoani mielipuolisesti. Seurustelen edelleen kyseisen miehen kanssa ja olen nyt 20kg lihavampi kuin silloin 8 vuotta sitten, mutta olen OIKEASTI todella paljon onnellisempi ja tyytyväisempi! Vaikka olenkin nyt lievästi ylipainoinen, se ei häiritse minua (paitsi todella, todella huonoina päivinä joita on nykyään todella harvoin). Tietysti en panisi pahakseni vaikka laihtuisinkin muutaman kilon, mutta se ei ole enää mikään pakkomielle.

    Musta tuntuu, että moni sairastuu just teini-iässä syömishäiriöihin juuri sen epävarmuuden ja huonon itsetunnon takia. Teini-ikä kun on monille todella raskasta aikaa, kun silloin ruvetaan vasta "etsimään itseään" ja silloin vertaileminen muihin on pahinta. Teini-ikä on jollakin tapaa todella pinnallinen elämänvaihe. Aikuisempana sitä osaa katsoa asioita eri näkökulmista ja oppii arvostamaan eri asioita.

    Kiitos asiallisesta videosta!

    VastaaPoista
  69. Oot ihana! Hyvä teksti, ja näytät nytki tosi hyvältä! Et oo superlaiha muttet myöskään ollenkaan lihava :o
    Se _on_ surllista että niin moni sairastuu syömishäiriöön, niin monta kiusataan ja syrjitään, ja että median sanoma on että laiha on hyvä. Mallimaailmaan saisi niiden 45kg 175cm typyköitten lisäksi tulla myös normaalipainoisia ja vähän pullukoitakin, ja tieety lyhyviäkin jne..!

    VastaaPoista
  70. Hei,

    Katoin tän sun videon alusta loppuun ja aloin miettimään omaa elämääni 8 vuotta bulimiaa takana. Oon ollu sairaalassa tiputuksessa ja suljetulla osastolla. Mikään ei ole auttanut. Tänäkin päivänä olen sairas.

    Mutta nyt olen saanut voimaa tämän videon avulla aloittaa terveellinen elämä. Tie ei ole helppo, mutta jos sinä olet pystynyt siihen, niin myös minä!

    VastaaPoista
  71. Vau ! :) Kuuntelin youtubesta omaa musiikkia ja yhtäkkiä sun anoreksia video pomppas sivuun, ja sitä kautta löysinkin sitten tän ihanan blogin luettavaks <3 !

    VastaaPoista
  72. meinasin alkaa itkee tätä videota kuunnellessa.. äidillä ja tädillä on ollu anoreksia ja parhaalla kaverilla on parantumisprosessi meneillään.. pelottaa vaan kokoajan että entä jos jotain menee pieleen ja kaverin paino putoaa taas ja entäs jos kohta joutuukin lähtemään oman parhaankaverin hautajaisiin ennenkun ehtii kaheksaatoista täyttää.. ja mikä kauheinta, niin en osaa auttaa häntä mitenkään..

    VastaaPoista
  73. Tää oli ihan huippu, kiitos! Ite oon kans juuri toipumassa anoreksiasta ja voiton puolella ollaan ! :)

    VastaaPoista
  74. Tää oli mahtava ! minua sanottiin vielä viime lukuvuonna jotkut pojat läskiksi ja sain siittä traumat ja aloin laihduttaa mutta en saanut anorexsiaa onneksi ;) ja olin aika herkillä koska yksi sanoi minulle että olen muka anoretikko ja se oli aivan kamalaa ! nyt minua ei haittaa haukutaanko minua vai ei olen mikä olen ! ja hyvä että olet taas terve :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ei ymmärrä että pienillä sanoilla on iso vaikutus. Toivon kaikille ihmisille hyvää!!

      Poista
  75. On mahtavaa, että teit tän postauksen ja videon. Ite oon lukiossa ja tänään mietinkin nimenomaan sitä, että minkä takia kaikki haluaa olla laihoja. Miksei haluta olla normaalipainoisia? Laihoja ja vähän muodokkaampiakin näkee, mutta laihuuden tavoittelun näkee varsinkin koulussa aika selvästi.. Ei tulla syömään, liikkatunnilla vedetään täysillä ja peiliin ei paljoa tuijotella. Eli ulkonäköpaineet on kovat.. Ite en anoreksiasta kärsi, mutta hyvin läheisellä ystävällä on anoreksia. Kun hän kertoi, että hänellä kyseinen sairaus on, tuntu oikeesti tosi pahalta kun en ollu huomannu. Kaverilla anoreksia lähti siitä, kun ala-asteen terveydenhoitaja kutsui häntä pulleaksi. Huomaa oikeesti kuinka nää pienetkin asiat vaikuttaa.
    Itellänikin on joskus näitä, olen lihava päiviä, mutta sitten kun ajattelee lenkillä lähtöä, niin sitä kysyy iteltään, haluanko mä muka oikeasti lähteä itseäni rääkkäämään? Tarvitseeko mun oikeasti laihtua? Ja vastaushan on lähes aina ei. Saatoin olla vähän pullukka kasi luokalla, mutta syön nyt paljon terveellisemmin ja voin paremmin, joten luulenpa, että teen ihan oikein. Kaikki te jotka sairastatte anoreksiaa, alottakaa se ruokamäärän lisääminen vähitellen. Se tervehtyminen on pitkä prosessi, mutta te kyllä pystytte siihen! <3 :)

    VastaaPoista
  76. damn girl oot upee ton painoisena! :)

    VastaaPoista
  77. Itte oon 12 vuotta,n 160cm pitkä,ja painan 44 kiloo. Laihdutan kyllä,ja oon "pahimmillaan" painanu n 49 kg. Monet on sanonu,et oon laihtunu ja että oon tosi hoikka,mutta en tiedä oikeen,pitäiskö mun laihduttaa vaiko ei... Mikä olisikaan mun ikäselle normaali paino.. Enkä vähättele tätä sun postausta missään määrin,vaan tää autto mua laihduttamaan vaan vähän,eikä vetämään ihan överiksi koko hommaa. Kiitos siis tästä postauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni 12-vuotiaan ei todellakaan kuulu laihduttaa.. Ei "lapsen"/nuoren varsinkaan vielä ala-asteikäisen kuulu laihduttaa. Lasten kuuluu leikkiä ja olla ihania loppuun asti eikä miettiä ulkonäköasioita. Ei se vanhemmaksi tai kauniimmaksi tee. Kauneus on se mitä oikeasti on, ei se mitää meikkaamista tai tikkulaihuutta ole. Mutta kuten aina sanon; kukin tallaa tyylillään..

      Poista
  78. Törmäsin ihan youtuben kautta aivan sattumalta tähän blogiin. Itselläni ei ole ollut mitään syömishäiriöitä, mutta oli mielenkiintoista lukea juttujasi ja katsoa videoita. Ymmärrän nyt vähän paremmin ihmisiä, jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa. Olet tosi suloinen tuossa kuvassakin pinkeillä hiuksilla. Hyvää jatkoa sulle!

    VastaaPoista
  79. huhhhuh, kylläpä iski niin kohalleen tää video että ei voinu jättää kesken.. tajusin nimittäi tästä että mulla itelläniki on anorektisia ajatuksia, oon 17v, n.172cm ja painan huimat 55kg. Muistan kun joskus alle puoli vuotta sitte terkan tunneilla laskettiin painoindeksit ja vaikka osittain ja päällepäin vähättelin sen merkitystä ja että ei se todellisuudessa merkihe mitään, niin toinen puoli aivoista säikähti helvetisti kun oma BMI meni yli 19.. peilistä yleensä kattelen vaan mun "pömppistä", välillä pystyn ajatteleen että eihän se niin paha oo, mutta silti oon esim. tässä pari edellistä päivää syöny vaan tyylillä munakkaan päivässä ja tänäänki kattelin netistä ohjeita terveellisiin ja rasvattomiin ruokiin.. tän lisäks mä harrastan kahta urheilulajia ja suurinpiirtein vihaan itteeni kun en tänään saanu suurinpiirtein persettäni ylös sohvalta ja tää oli kolmas päivä liikkumatta tällä viikolla ja muina päivinä oon silti liikkunu 1,5-2h. Sekin samaistuminen tähän että täytyy myöntää että tuntuu aina jotenki paremmalta kun joku kauhistelee tai mainihtee siitä ku oon laiha.. Tää video herätti tosiaan ajatuksia ja en todellakaan halua itelleni samaa mitä sä oot kokenut, kiitos siis tästä! :)

    VastaaPoista
  80. Kosketti paljon sillä pidän itseäni pulleana vaikka muut sanovatkin että se on pään sisällä.Mietin että voisin laihduttaa (ikä 12...) mutta sitten tuli mieleen anoreksia.Varsinkin kun luin tämän voin kyllä sanoa että mielummin olen pullea/läski kuin sairaalloisen laiha, kiitos postauksesta!:) oot mahtava

    VastaaPoista
  81. Heissan, sellainen kysymys, että paljonko painat nyt? Hienoista kuvistas päätellen itelläni on samanmallinen kroppa, ja tarkoitus ois tässä laihduttaa:)

    VastaaPoista
  82. Mä en tiiä luetko näitä kommentteja, mutta katsoin tuon videon ja aloin ajattelemaan erästä erittäin läheistä henkilöä, joka on nuoruudessaan sairastanut anoreksian. Hän sai kolme(3) ihanaa (tai vähemmän ihanaa) lasta, vaikka hänen ei niitä pitänyt saada. Olen itse elävä todiste tästä.

    VastaaPoista

Headbanging metal mayhem!

Käytän Special Effectsin tai Directionsin shokkivärejä.
.. Ja olen 168cm pitkä. :)
Värjään ja leikkaan hiukseni itse, en käy kampaajalla.