maanantai 27. elokuuta 2012

Gunmetal





SHOES: pleaser TROUSERS n TOP: lip service

Back to business.
Johtuneeko edellisen yön  huikeista puolen tunnin yöunista vai mistä, tuntuu että tämä päivä on valunut viemäriin alusta alkaen. Panikoin kädet täristen siitä että jouduin vastaanottamaan ensimmäisenä loman jälkeisenä (ja aina yhtä nihkeänä) työpäivänä uuden työssäoppijan hoiviini, joka oli kaiken hyvän lisäksi monta kymmentä vuotta itseäni vanhempi. Lisästressiä, jee. Loman jälkeinen arkipaluu sujui kuitenkin yllättävän kivuttomasti, muutamaa "voi vittu, hups, oho" - tyyppistä huudahdusta lukuunottamatta. Jos tekevälle sattuu, niin yökukkujalle sattuu niin että meinaa itkettää. Onneksi unirytmikin menee melkolailla sykleittäin: välillä tulee nukuttua liian vähän, toisinaan ihan liikaa. Voisin modifoida kalenterin uuteen kuosiin niin että kaikille uskonnollisille lomapäiville näytettäisiin punakynää, ja tilalle tulisi vaikkapa kuukauden mittainen loma talviunia varten.

Harakoille päivän sai menemään kuitenkin virallisesti se, että päätin sitten ottaa kevyet neljän tunnin "pikaiset nokkikset" työpäivän päätyttyä. Pistin kyllä herätyskellon herättämään vajaan tunnin päästä, vaan olin sitten heittänyt koko puhelimen unenpöpperössä yläparvelta  alas olohuoneen sohvalle. Ei ihmekään jos mokoma luuri tuntuu takkuilevan, kun näköjään kohtelen sitä unissani kuin olympiastadionin moukaria. Väkivalloin minä (luurin) tarpeet täytän, Stam1naa siteeratakseni. Onneksi puhelin mätkähti kuitenkin pehmeälle alustalle eikä vaikkapa suoraan laminaattiin, reilun parin metrin pudotuksella olisi voinut tulla melkoista jälkeä..

Töistä lähtiessä sain taas ihmetyksen aihetta ohi kulkevista (ehkä noin parikymppisistä) naisista. Näytin nuutuneelta kuin puoli vuotta juureslokerossa homehtunut porkkana, hiukset sojottivat kuin vessanpönttöä hangannut hammasharja ja tottakai, puin aamun ajatus-ummetuksessa päälleni satyriconin neljä kokoa liian ison bändihupparin. Ne katseet mitä ohi kulkiessa sain, voi jessus. Siis oikeasti. Miksi naisten halveksuvat ilmeet näyttävät aina samanlaisilta olipahan kyseessä ruttumummeli taikka teinityttö? Laiturille nostetun kituvan kalan ulospullistuvat silmät, suu joka loksahtaa auki niin että alempi leuka työntyy vähän ulospäin. Liekkö monikaan huomaa ilmeilevänsä noin. Eleet ja ilmeet ovat kai niitä juttuja joita vain muut huomaavat, samaan tapaan kuin vaikkapa märkivät paukamat selässä.

Hmm niin ja joo. Asukuvat ovat eiliseltä, kun sain pukea aamulla ilman että olisi tarvinnut meikata, pestä naamaa, syödä aamuvoileipää ja ryystää kahvia samalla kun kiskoo pika pikaa housuja jalkaan. En voi sietää kiirettä mutta silti teen sitä itselleni tietoisesti. Elämän isoja ristiriitoja nämä.



Töissä soineiden metallipainotteisten playlistien takia kotonakin ovat pauhanneet samat sävelet. Routasielua, muunmuassa. :) Routasielun suhteen olin aluksi vähän skeptinen, kun en yleensä tämän tyylisestä musiikista kovin paljoa välitä. Kymmenkunnan kuuntelukertaa ja olen koukussa.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

..And thats who I am






Teki mieli tarttua hyvän mielen haasteeseen, joka kiertää monissa muissakin blogeissa.
Kokeilkaa, löydättekö itsenne kuvien ja tekstien valtamerestä tältä Tumblr-sivustolta.
I dare ya. ;)

Viikonloppuna on tullut seilattua useampanakin päivänä omiin fantasiamaailmoihin Adrian Zieglerin upeiden tekeleiden myötä. Jos folk-henkinen musiikki uppoaa, kannattaa ihan ehdottomasti tutustua. Summoningista, Adrian Von Ziegleristä ja LOTR:in soundtrackeista löytyy välillä sitä maagista _jotain_.






perjantai 24. elokuuta 2012

torstai 23. elokuuta 2012

This is.. weeekendd!





Tuskimpa tarvitsee blogiin ihmeemmin enää selostaa romanin muodossa sitä, kuinka syvältä koko weekendin järjestely kokonaisudessaan oli. Monet muut sivustot, tahot ja ilta-ehden otsikot kertovat sen puolestaan toinen toistaan räikeämmillä yleisöotsikoilla. Jos nyt kuitenkin pintapuolisesti vähän ruopaisee, niin voin koko perjantain fiiliksen tiivistää yhteen simppeliin lauseeseen. Vittu Mitä Paskaa. David Guetta veti helkutinmoisen hyvän keikan, siitä en pääse yli enkä ympäri. Tuli pompittua niin täysfiiliksissä kaksi tuntia putkeen, että kuvissa näkyvät kiharat suoristuivat tikkusuoriksi ihan itsestään. Siinäpä se kaikki positiivinen mikä pistää muutoin irviststä muistuttavaa ilmettä hiukan hymyn kaltaiseksi.



Niihin kyseenalaisiin seikkoihin sitten. Mistäs alottaisi. Nojaa, ainiin. Okei, se ei riittänyt että juna-asemien kaikki automaatit olivat paikallisliikenteen osalta aivan ympäritukossa ja joutui jonottamaan kuudenkymmenen ihmisen verran vuoroaan numerojonossa, reilusti yli puoli tuntia. Seuraavat tapahtumat olivat jo miltei ilkikurisen koomisia, ja pistivät ajattelemaan jotta kuinka kusipäinen järjestäjä voikaan olla kun värvää festarit sellaiseen sumppuun ettei mikään liikenne pääse läpi. Olimme ostaneet bussikuljetuksien ennakkoliput tormakkoina emäntinä, kun niin kaikkialla tunnuttiin suositeltavan. Martinlahteen saavuttaessa bussijono oli pituudeltaan viiden linja-auton mitan pituinen, eli olisi karkeasti sanottuna kestänyt 1,5 tuntia päästä ylipäätään jonosta läpi pelkästään kyyditykseen kohti festareita. NO MUTTA. Onhan meillä taksi. Tai siis, taksi on, taksiliikenteestä ei puhettakaan. Taksimittari raksutti 60 eurossa 15 kilometrin matkan paikkeilla, ja tuntui että teki mieli vetää ranttaliksi ihan vain tilanteen koomisuuden vuoksi. Mikäs siinä, samahan se on vetää viinaa napaan bussissakin. Ei olisi kiinnostanutkaan tsekata meininkiä festarialueella itsessään. :D Luojalle kiitos että älysin ottaa muutaman jäykemmän pullollisen matkaevääksi. Lähdimme kohti juhlahumualuetta Hellsinky-cityn keskustasta kello 17, ja olimme perillä juuri kun David Guetta aloitteli.. Eliiiiii.. yhdeksältä. Neljä tuntia parinkymmenen kilometrin matkassa taitaakin olla ennätys. CHEERS MATES!





Poistulo onkin oma episodinsa sellaisenaan. Oletko ihminen, joka nauttii tönityksi tulemisesta, rynnimisestä ja luiden rusahtelusta, siitä kun joku oksentaa jaloille, kun muutama 7 vuotta nuorempi nainen kirkuu niin kovaa että korvat tinnittävät? FESTARIBUSSIT OVAT SINUA VARTEN! 3 tuntia jonossa ja loppua ei tuntunut tulevan. Äiti itki käsipuolessa, tuskan hiki kirposi otsalle ja tuntui siltä että ei jumalauta ei täältä korvesta pääse pois vaikka kuinka rukoilisi. Linja-auton odottelujonossa huomasin taas oman solidaarisuuteni ja rauhallisen luonteeni nousevan esiin, kaikeksi onneksi. Taputin jalkaa maahan ja yritin yltiö-optimistisesti lohduttaa vieressä itkevää äitiä, kun jonossa seisomista oli takana 2 tuntia. Vaikka sisäisesti tuskastuin kuin ilman pähkinää jäänyt lento-orava ice agessa, en silti jaksanut nostaa aivan älytöntä metakkaa. Ei se bussijono käsirysyllä lyhene,ei. Naureskelin jonottaessa sille ajatukselle, että taustalta puuttui vain Slayerin raining bloodin intro, ja meininki olisi ihan sama kuin kyseisen bändin wall of deathissa. Hyvä ettei rusentunut hengiltä, tsiisus.

 Portsarit ja järjestyksenvalvojat, ne jos jotkut ansaitsevat __erityiset__ kiitokset. Onko mitään kivempaa kuultavaa bussijonossa, johon on ostanut etukäteen lipun, kuin megafonin kautta kuultu "KÄVELLEN OLISITTE JO PERILLÄ!!" Jos sanonta kuuluu että jokin toimii kuin junan vessa (joka oli meidänkin junamatkamme aikana koko ajan varattuna, ironista kyllä :D) , festarit olisivat junan vessana tulvineet yli äyräiden niin että kaikki vieraat olisivat kahlanneet kaulaansa myöten ripulipaskassa.

rapulapäivän kaljabrunssille menossa.


PS. koko edellinen tekstipätkä on kirjoitettu hirveässä tunneryöpyssä heti festareiden loputtua ja klo. 03.00 aikoihin yöllä, ei kai huomaa? Miten niin sellaiset aggret päällä että nyrkkeilysäkkikin olisi mennyt tuhannen pillun päreiksi muutamasta lyönnistä.. Yövyimme koko festareiden ajan Seurahuoneella rautatieasemaa vastapäätä, ja muutamat tekstin lomassa vilisevät kuvat ovat sieltä räpsittyjä. :)

PPS. Otin Guettan keikalta erittäin hyvin onnistunutta ja hyvätasoista videokuvaa, joka tulee katseltavaksenne parin viikon päästä julkaistavaan kesäkoosteeseeni. :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Destroy them with lazers





Vannoutuneelle avaruus 'pew pew'-ammuskelupelifriikille on myös helppo kohdistaa tietynlaista musiikkia.
(Keep calm and) Destroy 'em with lasers!

Eilinen oli kyllä piristävin ja odoteuin päivä miesmuistiin. Treffasin kaupungilla lapsuudenaikaista kaveria miltei vuoden tauon jälkeen, ja oli kyllä ihanaa huomata ettei ystävyys noin vain häviä väliltämme. :)

Helsinkireissulla havaitsin jälleen kerran itsessäni sen piirteen, että miulle on erittäin helppo myydä ja kohdistaa tietynlaisia vaatteita. Kunhan vaate on shokkipinkki ja punaisella hintalapulla varustettu, marssin kassalle enempiä harkitsematta. Pitäsi jättää nämä luottovärimuminat jo pikkuhiljaa sivummalle, mutta kun tuntuu että voisin hehkuttaa tuota tiettyä väriä suu vaahdossa ihan loputtomiin. Mukavuusalueella on helppo loikoilla. Äsh. Liikkuvalla kuvalla pulpatankin viime hetken tekemisistä ja menemisistä kaikkein tärkeimmän, joten virittäkää visuaalinen hahmotuskykynne huippulukemiin ja varatkaa popparikulho lähettyville. Videopostaus venähti vähän turhankin pitkäksi, kun puhe tuntui rönsyilevän kuin mikäkin villiksi tursahtanut riippukukkanen.


torstai 16. elokuuta 2012

Kiva yllätys







SHRUG: new!!from grandma! DRESS: h&m SHOES: pleaser NECKLACE alchemy gothic (second hand)


Sain yllärinä +70 vuotiaalta isoäidiltäni mieluisan tuliaisen. Kuvissa näkyvä bolero on samaan aikaan värinsä puolesta erittäinkin miun tyylinen, ja toisaalta taas melkoinen vaatekaapin outolintu materiaalinsa puolesta.  Tiedä häntä, pikkumustan kanssa näyttäisi istuvan kuitenkin erittäin mukavasti. Pitsi ei ole koskaan ollu se "omimmista omin" juttu, vaan vähän vieras ja turhan naisellinen materiaalina. Jostain syystä uunoturhapuromainen verkkokangas on paidoissa ja yläosissa on paljon vaivattomampi vaihtoehto, yhdisteltävissä miltei mihin vain. Ja verkossa boonuksena on se, ettei katiskapaita vaadi seurakseen korkkareita. Kuvitelkaapa vaikkapa tämä pitsiluomus mojovien tasapohja-tornikenkien kenkien kaverina..Toimivuutensa puolesta miltei sama kuin pukisi päälleen kulahtaneet kolmen raidan puhkipiereskellyt adidakset ja tuliterät Louboutinit. :D Toisaalta, noinhan niitä trendejä puserretaan pihalle. Luomalla ennennäkemättömiä ja kohahduttavia vaateyhdistelmiä.




Tällä hetkellä sormet hikoavat silkasta jännityksestä tätäkin kirjoitustynkää synnyttäessä. HUOMENNA pääsen koko kesän odotetuimpaan tapahtumaan! Halkean innosta jo etukäteen, huhheijaa kun sukat pyörivät jaloissa!



Ylihypetetty tai ei, tykkään enivei.
 
PS. Ahdistaa lievästi sanottuna, kun ihan joka kerta "yllätys" - sanasta rupeaa pyörimään päässä tämä youtuben helmi.  Kohtalotovereita..?

tiistai 14. elokuuta 2012

Päivän asu, idiot edition





Hyvät naiset ja herrat, kutsun teidät todistamaan ja ihastelemaan päivän asu-kuvia joissa ei ole päätä eikä häntää, eikä oikeastaan edes viimeisintäkään järjen hiventä. Lohkossamme "maailman turhimpaan" kategoriaan asettuva pitkä trikoomekko ja pari mikälie-koristetta ei juuri hehkauta varmasti ketään puoleen eikä toiseen. Mutta eipä sitä aina tarvitsekaan muuta arkiasuihin. Nyt oli niin kuuma että jälkihiki läskihiki valui noroina armottoman spinningin (lue: laiskan ja löntystelevän kaupunkipyöräilyn) jälkeen. Miten niin rapakunnossa.. Nyt vähän hymyilyttää, sillä oli ihan mielettömän kivaa nähdä pitkän tauon jälkeen hyvää ystävää ja pulputtaa suu puhtaaksi kaikesta siitä mitä välillä onkaan tapahtunut. Melkoinen puheryöpsähdys ettenkö sanoisi, kyllähän tuossa hurahti tunti jos toinenkin poikineen



DRESS h&m BELT second hand NECKLACE nanbrck designs SHOES demonia, second hand

 Jostain syystä näytän Vivianin räppäisemässä, rannassa otetussa päivän asu-otoksessa amazonian jättiläisnaiselta, ja itse otetuissa räpsyissä sitten vinksahti ja annoin mennä kerralla metsään kun mikään ei tuntunut onnistunut. Onko teillä koskaan sellaisia oloja, että valokuvien vituralleen menemisestä aiheutuisi sellainen tietynlainen "fuck this shit" - fiilis, joka pistää loput kuvat menemään sitten aivan totaalisen överiksi kun ei enää jaksa edes yrittää näyttää järkevältä? :D Asiasta kukkaruukkuun hypäten on vielä todettava ihan ääneen, että kylläpä sitä on saanut tehokkaasti sotkettua oman sisäisen aikarautansa. Normaalisti olen hiippaillut tähän aikaan kohti punkkaa ja valtaisaa peittopainia, mutta nyt tuntuu kuin olisin vasta virkoamassa ja valmis uusiin päivän koitoksiin. Miten sitä onnistuukin sössimään unirytminsä kerta toisensa jälkeen, pitäisi oppia jo edellisiltä lomakerroilta ettei ole millään tapaa hyvä jos painuu välllyjen väliin neljän aikoihin yöllä ja nousee "aamupalaselle" kahden aikoihin päivällä...Silmäpussit matkalla kohti maan keskipistettä, jne.




Kun koko kirjoitus kuvineen on melkoista sylttyä, niin laitetaampa sivuun vielä sellainen kipale joka ei sovi kuviin ei sitten niin millään. No, aina ei voi voittaa. :D 


perjantai 10. elokuuta 2012

Onko matkiminen ok?


Näin ensi alkuun tiedotusluontoinen varoitus.
Koko kirjoituksessa voimassa internezin laajuinen hernepalkovaroitus, joten jokainen alaspäin skrollaileva on vastuussa omista nostrilleistaan.


Osoitan sinua siellä ruudun toisella puolella, juuri sinua.
Nainen.

"en mie voi tätä ostaa
matkiminen päätään nostaa
onko murhe tämänlainen,
jos kaverilla on samanlainen
Onko apinointi tuttu huttu,
kiukuttaako pikkujuttu?

Saako matkiminen sisäisen raivon kihisemään niin, että palmikoit hirttoköysiä valmiiksi varastoon? Tuntuuko, että samojen tekoripsienkin ostaminen saa veren pulppuamaan ja savumerkit tupruamaan korvista? Vai oletko enemmälti sitä mieltä, että pieni baittaus on merkki ihailusta ja inspiroitumisesta?


Voisi kärjistetysti sanoa elämän olevan melkoista plagiointia kehdosta ruumisarkkuun. Lapsena omaksumme tiettyjä käytöstapoja ja toimintamalleja aikuisia apinoiden, ja lapsuudessa tutuksi tullut tiedostamaton matkiminen kytee ihmisessä sisällä vielä aikuisenakin muuttaen vain muotoaan. Monet muistavat varmasti sen, kuinka hankalaa itseään oli löytää teini-iän murkkugeenien jyllätessä. Kaverin päällä nähdyt vaatteet tuntuivat paljon kauniimmilta kuin omat rupiset rytkyt ja julkkistenkin yllänsä kantamat asut halusi poimia itselleen identtisinä. Sama piiri pyörii yhä. Väritetään eteemme kuviteltu tilanne. Näet internetziin julkisesti bloggaavalla henkilöllä kauniin kaulakorun ja ihastut äkkirykäisyllä niin että sydämiä lentelee. Ostat itsellesi saman korun ja bloggaat korusta. Koetko syyllisyyttä siitä, että olet inspiroitunut jonkin toisen päällä nähdystä koristeesta ja halunnut itsellesi jokaista piirua myöten samanlaisen?  Ennen kaikkea kysynkin: Miksi tunteesi asettuvat vaaka-akselin negatiiviseen päähän, kun olet ostanut itsellesi jotain mieluista ja haluttua?


Tissieläinten blogimaailma on kuin ala-asteen leikkikenttä. Halusipa sitä tai ei, saattaa joutua piinapenkkiin jossa muut supisevat (keskustelufoorumin eliittiringissä) syyttävään sävyyn kuinka bloggaajalla X on samat kengät kuin bloggaajalla Y. Kirjoitetustakin tekstistä huokuu sama mongerrusvalittava äänensävy, joka tuli lapsena tutuksi leikkikenttien laidoilla supisevista kakaralaumoista. "Äitiiiiiii toi matkiiiiii"... Ventovieraiden tekemiä ostoksia ja asuvalintoja moititaan, arvostellaan ja vertaillaan toisien persoonien tekemisiin tsot tsot-asenteella ja sormella kiivaasti osoitellen, aivan kuin saman vaatteen hankkiminen olisi välittömään teloitukseen johtava ja joukkomurhaan verrattava rikos.


Goottityylisenä edustaa jo jonkinlaista underground-kulttuuriin kuuluvaa alaryhmää eli vähemmistöä. Vaikka rationaalisesti ajateltuna luulisi että samankaltaisuus loisi yhtenäisyyden tunnetta ja sitä tietynlaista hyväksyntää, ei asia ole kuitenkaan niin mustavalkoinen. Goottityylin edustajista löytyy aivan samanlaisia kihiseviä ja toisia nokkivia korppikotkaparvia kuin muistakin pukeutujista, jopa pahempiakin. Tuntuu että mitä enemmän goottityyliin ja sen miljooniin alahaaroihin perehtyy, sitä laajemmin matkiminen ja siitä koituva draama levittäytyy kasvojen eteen.  Piiri pieni pyörii, kärttyiset gootit ympärillä hyörii. "Kato tota horoo, mulla oli eilen kuva cateye-meikistä blogissa ja nyt on tollaki. Ja lisäks vielä laittanu mustaa luomivärii niinku mäki yleensä, kattos vähän peiliin.  Hirvee baittari. Sama hamekki ku mulla, ostin sen Lip Servicen preorederista jo ennenku mallistoo ees julkastiin. Ja siis mulla oli kyllä noi Demonian Swing-saapikkaat ihan selkeesti ennen ko tolla, hohhoijjaa hankkis oman tyylin!!!1oneone " Ehkä vähän kärjistettyä kyllä mutta rivien välistä saa välillä luettua jos jonkinmoisia ajatuksia.. Kuulostaako tutulta? Tietynlaisilla persoonilla matkimisesta muodostuu aikojen saatossa märkivän haavan lailla sykkivä kipupiste, jota tökkäisemällä saa melkoisen raivomylläkän aikaiseksi. Ja kaikkihan tietävät millaisia naiset osaavat olla toisille naisille. Predatoreita. Heikoimmat yksilöt teurastetaan elävältä ja revitään riekaleiksi. Mieluiten paistetaan myös voissa pannulla.




Goottityyli on lipunut punaviinin tuoksuisista ja hämyisistä maakellareista kohti massakulttuuria, halusimme sitä tai emme. Gina tricotin hyllyt tursuavat  toinen toistaan synkeämpiä luuranko- ja pentagrammiaiheisia koruja sekä dark magic-t-paitoja ja himottavasti kiiltävää pvc:tä, ja samaan aikaan henkkamaukka haalii varastoihinsa mustaa vaatetta silmänkantamattomiin. Ei ihmekään jos joka toinen tytsy leimaa itsensä goottikategorian alle liiempiä tyylistä tietämättä, eikö? Joka tapauksessa. Jos tälläisistä jokaisesta pikkukylästäkin löytyvistä kaupoista alkaa löytämään tummaan tyyliin sopivia vaatteita, niin kuinka helposti niitä kuteita löytääkään Atlantin takaa. Silloin kun tilipussiin kilahtaa muutama roponen, on helppo porskuttaa merten taa virtuaaliverkostojen ja nettikauppojen kautta, treenata hiirikättään etusormen ja osta heti-painikkeen yhteistyöllä ja tsädäm. Kohta postilaatikkoa ummettaa niin että karmit repeävät sijoiltaan. Webin aallonharjalla ostostelu on siis yhtä helppoa kuin vaaterekistä kassalle-shoppaus? Ehei. Naurettavaa kyllä, nettishoppaus on vieläkin helpompaa. Vaikka vaatevalikoima laajeneekin muille mantereille hypähtäessä, ei tuotevalmistajia ole siitäkään huolimatta tarjolla niin laajalti, että täysin uniikkeja yksittäiskappalevaatteita riittäisi koko Suomelle. Runsaan viiden miljoonan henkilön maahan mahtuu monenlaista kulkijaa, ja tukuittain tismalleen identtisiä kledjuja. Jos tahtoisi minimoida matkimisen uhan aivan pohjalukemiin, löytyy kuitenkin vaihtoehtoja. Voi esimerkiksi muuttaa Antarktiksen syvimpään kolkkaan yksinäiseen alppimajaan, pyöräyttää tulille oman pienen silkkitoukkafarmin, valmistaa ja ommella vaatteet kankaista jotka on aivan omin kätösin painanut. Siinä on sitä aetoa ja ehtaa uniikkia lumihiutaletta jota ei tehdasvalmisteisista vaatteista voi löytää.


Yleisin fiilikseni kun joku keskustelee matkimisesta.


Joku teistä varmaan miettii, miksi suuntasin tekstini blogia lukevalle naaraslaumalle. Kaikella on syynsä.Tuskimpa homogeenisesta pukeutumisesta marmattaminen naama mutturalla on miesten piireissä yhtä yleistä kuin tissieläinten kiivaissa kahvikeskusteluissa, vai  mitä blogin miespuoliset lukijat ovat mieltä? Häiritseekö jos vaikkapa samasta kaveripiiristä löytyvällä metallisti-Jordenssonilla on samanlainen bändipaita, samanlaiset kurkkusalaattipöksyt taikka samanlainen .308 kaliiberin pativyö kuin itselläsi? Vedätkö jalostajan hernerokkapurkin sieraimeen, jos kaverisi käyttää aivan identtisiä new rockin traktorikenkiä kanssasi, ja vieläpä samassa paikassa?

Loppujenlopuksi uniikkius löytyy ihmisen sisäpuolelta, ei ulkokuoresta. Ei pukeutuminen ole minkään sortin kilpavarustelua. Ketään ei aseteta samalle lähtöviivalle viimeisimmilleen pyntättyinä kuin pikajuoksukisoissa konsanaan, ja arvostella tuomariston edessä sormi ojossa sitä kenellä on kalleimmat ja omaperäisimmät vetimet, kuka mätsää asuvalintojensa kanssa täydellisesti yksiin, kuka meikkaa huulensa huolellisimmin ja vieläpä kaikkein mustimmalla mustalla. Vaikka onkin erittäin kliseistä sanoa että elämme elämää itseämme varten, on tämä juustoinen lausahdus totta joka sanalta. Missä vaiheessa maailma vinksahti niin päälaelleen, että kaikki ostettu materia määrittää sen millainen olet ihmisenä?


Itse myönnän inspiroituvani tietoisesti esimerkiksi Jeffree Starin asuvalinnoista, vaikken kyseisen ihmisen tekemisistä (ja aatteista) muutoin kovin paljoa välitäkään. Pinkit hiukset toimivat aikoinaan itselleni niin voimakkaana innostajana, että päätin sohaista samaa sävyä omaankin kuontalooni pitkän harkinnan ja puntaroinnin jälkeen. Jos alkaisin kuitenkin näyttämään identtiseltä Jeffree- kopiolta, käyttäytymään kuin pinkkipäinen herra ja elämään kuin hän, olisi "inspiroituminen" ottanut ehkä hitusen liikaa valtaa, eli mennyt suoraan sanottuna överiksi. Olen ollut tyyliltäni iät ajat melkoista sillisalaattia, ja porskutankin menemään mix &match-tekniikkaa mukaillen yhä tänäkin päivänä. Vähän kaikkea, kaikkialta ja kaikkialla. Mielenkiinnon kohteita tulee ja menee, tyyli mukautuu vuosien mittaan ja silmä saattaa tykästyä jopa sellaisiin asioihin jotka ovat muutama vuosi takaperin tuntuneet miltei vastenmielisiltä. Niin hassu se ihmismieli on.



Sanoisin silti, etti peiliin katsominen tekee itse kullekin aina välillä hyvää, sillä rajansa se on matkimisellakin. Mihin rajan sitten vetää, se on jokaisen itse mietittävä. Ei ole varmasti mikään nautinnollisin kokemus huomata viisikymppisenä näyttävänsä aivan joltain muulta, kuin mitä itse sisimillään kokee olevansa. Matkiminen voi pahimmassa tapauksessa rutinoitua kuten mikä tahansa muu aktiviteetti. Jos uhraa koko elämänsä siihen että koettaa kovasti näyttää joltain muulta kuin mitä oikeasti on, voi siinä leikissä hukata itsensä ihan kokonaan.  Toisaalta on myös hyvä miettiä, miksi matkimisen kohteeksi joutumisesta ottaa niin kovasti itseensä. Jos asettaa itsensä muiden arvosteltavaksi blogimaailmassa tietynlaiselle jalustalle, voi olettaa että esteettisesti kauniista tyylistä inspiroituu ja ottaa vaikutetta joku muukin.  Jos elää koko elämänsä katkerana, luulisi hukkaavan sekä omien pattereidensa energiaa että myös muiden kanssaihmisten kärsivällisyyttä. Loppujenlopuksi tilanne on kuitenkin se, että miltei kaikki on jo tehty ja keksitty nykymaailmassa myönsipä sitä tai ei.

--

PS. "Seuraavat kaksi viikkoa, MATKIN naantalin aurinkooo"


maanantai 6. elokuuta 2012

Lemppari-asu videolla



Vaikka toisinaan olo kokomustissa vaatteissa onkin kuin jäniksellä suden puvussa, koen viihtyväni videoblogatussa asussa yhtä hyvin kuin ikivanhassa ja kulahtaneessa Hello Kitty-aamutakissani. Toisinaan pinkin vesivärin voi jättää vaatetuksessa rauhaan, ja nautiskella siitä että syksyn synkkyys tuo tavalliset kaupat täyteen mitä hurmaavimpia luomuksia! Synkkyys on syntistä herkkua ja musta maagisen miellyttävää, mitä vaatteisiin tulee.

Heinäkuu vilisee tällä hetkellä ohi silmien, ja tuntuu että mokoma mätäkuu valui ohitseni niin että hädin tuskin kerkesi edes moikkaa sanomaan. Tuntuu että olen ollut koko kesän töissä, mutta toisaalta en valitakaan sillä olen saanut lyhyiden työpäivien ansiosta hengittää elämää täysin palkein. Pikkuruinen toivonpoikanen siintääkin jo neljän päivän päästä, sillä tämä mörökölli ampaisee ansaitulle lomalleen nauttimaan pimenevistä illoista, kynttilöistä, kesän viimeisistä henkäyksistä ja odotetuimmista festareista.  On sellainen olo, että kahdesta seuraavasta viikosta saan irti enemmän kuin monista edesmenneistä kuukausista. Kalenterissa on juuri sopivasti vapaita lokeroita spontaaneille yllätysreissuille, kavereivierailuille ja kaikelle sille mitä olen kaivannut ikuisuuden. Toivotaan, että pääsen loistamaan iloisena kilpaa auringon kanssa. :)

Eilen satoi vettä niin että kadut tulvivat siihen malliin kuin viemärit olisivat piripintaansa myöten täynnä.  Hypin vesisateessa puoli-alasti ihan vain sen vuoksi että nyt on kesä. Ja nautin siitä. Herkuttelin itsetehdyllä banaanikakulla enkä antanut edes sisälle mönkineiden paskakärpästen haitata. Ei nyt jaksa synkistellä. Pitkä ja pimeä talvi on siihen omistettu aivan täysin.






TOP: h&m BELT: gina tricot SKIRT: gina tricot SHOES: unif hellbound NECKLACE glitter

lauantai 4. elokuuta 2012

Yesterday's Outfit



SHRUG: second hand, only
CORSET: second hand, deadlygirlz
 SKIRT: second hand, queen of darkness
NECKLACE: second hand, alchemy gothic

Tuli eilen kulutettua paikallisen ysäridiskohelvetin, Bailaamon tanssilattioita tälläisissä vetimissä. Tällä kertaa ainut onnistunut kuvakin on melkoista pikselimössöä, mutta eipä siinä tohinassa ja touhussa parempaa älynnyt ottaa. Anyways. Olen havainnut itsessäni sellaisen piirteen, että kun ihastun johonkin niin sitten sen ihastuminen on niin lujaa että heikommat jäävät jyrän alle. Nykyään tuntuu että miltei nukunkin Pleaserin XTC:t jalassa..



Aivot tuntuvat jotenkin turpeisilta. Liekkö tv-ruudun lumisadetta pääkoppa täynnä, kun koko kuuppa tuntuu tinnittävän satapäisen hyttyslauman lailla. Onneksi musiikilla saa vähän peiteltyä kropan omaa melua.

torstai 2. elokuuta 2012

Cyanide


 Hyökkäsin pari päivää sitten hiuksieni kimppuun ja tälläiset niistä nyt sitten tuli. Toki selkeämmän kuvan olisi saanut ihan vain auki kuvailemalla, mutta olen niin pirun tykästynyt tähän "viuh suih" - minuutissa valmistuvaan ananaskampaukseen että en muuta jaksaisikaan tekaista. Vielä muutama tunti sitten väsytti niin että torkuin istualtaan ja yritin samalla pähkäillä mihin kadotin yhden niitin rannekkeestani. Harvoin on pukannut niin veteliä olotiloja pintaan, että lattialla otetut tirsat eivät tunnu ollenkaan huonoilta vaihtoehdoilta. Tai pienet nokkikset kaatosateessa. Kunhan jossain. Vedin sitten sohvalle pitkäkseen ja nukuin noh.. ihan liian pitkään. Sen verran pitkään että Pokemon-leffa oli loppunut aikoja sitten, ja herätyskelloa torkutettu ainakin kahdesti. Nyt on sitten taas akkujen latailuiden jälkeen virtaa kuin pahimmassa Duracell-pupussa. Ehdin jo pesemään hehkeästi limottuneen pesukoneen ja myllistämään vaatekaapista pari myyntiin lähtevää vaatetta ihan ohimennen. Mitä lie mielialavaihteluita nämä. En tykkää. :c








Top: Ebay (can also be found here) Shorts: Hard leather stuff Spine heels: ebay

Kuvissa näkyvät karsean rumat arskat löytyivät Lindexin alennusmyynnistä muutamaa pennosta päälle parilla eurolla. Olenko ainut omituisen mielipiteeni kanssa, vai ovatko karseimmat ja kliseisimmät aurinkolasit juuri niitä parhaimpia ja varteenotettavia vaihtoehtoja nenänvartta koristamaan? :D En itse mistään bling-bling-laseista välitä, vaan tälläiset kasarijuntti-fibaiset lasit, Nygård-lasit tai vaikkapa poikaystävän vaatekaapista löytyneet naurettavan hirvittävät KEKKOS-lasit ovat niitä siisteimpiä ikinä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Melekeen meikittä











Melekeen meikittä tosiaan. Työpäivän päätteeksi vedetään valjummin ja naturaalimmin. Vaikkei sitä aina blogia selatessa huomaa, kaiken pakkelikerroksen alta löytyy myös ihan normaalikin pärstä. Aina välillä.

Ostaa napsauttelin maailman parhaimman eyelinerin. Ja (tällä hetkellä) maailman parhaimmalta löröpaidalta tuntuvan virityksen. Ja maailman parhaan kahvin. Maailman pinkeimmän huulipunan (ainakin melkein!, Rimmel/ Kate Moss 02), ja otin räpsyn kera maailman karseimman ankkailmeen. Vietin äsken maailman parasta laatuaikaa kera sohvan ja Max Paynen katselun, kera maailman omituisimpien minitorkkujen. Mistä maailmanluokan valloittaja kuningasfiilis johtuu? Ei suinkaan siitä että olisin tuikannut maailman parhaita ihmemaapillereitä nauttimani kahveetin joukkoon, vaan siitä että otin härkää sarvista ja tein jatkuvan valittamisen sijaan ongelmani eteen jotain. Hyvästi sinen, tervetuloa oma, rakas, maailman paras ja insanitymaisin PINKKI! Liekkö tämä "uutinen" kovin uutuutta oikeastaan kenellekään, ainakin töissä tähän kelkan käännökseen suhtauduttiin "ai nyt taas vanhaa tuttua" - tyyppisellä asenteella.






Taustalla soiva musiikkikin on tällä hetkellä fiilikseen mätsäävää.
Ja tällä hetkellä sitä maailman parasta, tottakai.

Take it to your top and now watch me get in
Feel it when the sun is up
and let the vibe in
Don't you feel the rain drops are near?