tiistai 29. marraskuuta 2011

Kotiglamouria

En suinkaan ole unohtanut teidän toiveitanne, joita tyrkkäsitte syyskuussa tulemaan Tähän kirjoitukseen, vaan päinvastoin. Nyt kun tylsyysmittari hipoi kattoa, ja uutuuttaan ällöräikeät pinkit hiukset loistivat kivasti peilistä, tartuin fotomasiinaan rähmäkäpälilläni.

Niin pinkkiä, että silmiin sattuu.



Tässäpä kuvassa tiivistyy aika naftiin pakettiin se kaikki, mikä on täältä blogista jäänyt uupumaan. Kamalin vaatekappele ikinä, märät ja lurtsahtaneet hiukset, löröin mahdollinen kotilookki ja laittamaton pärstä. Glamouria parhaimmillaan! Nyt voinkin vain odotella innolla, kuinka moni kupsahtaa järkytyksestä nähtyään nämä erityishienot märehtimis-räppäisyt. Yksi asia kuvassa on kuitenkin kohdallaan. Nimittäin se raaka tosiasia, että miun superlämpöiset pinkit pörrösukat matchaavat väriltään hiuksiin täydellisesti! Kuulun niihin otuksiin, joiden koivet palelevat 24/7, riippumatta siitä kuinka monia(kymmeniä) sukkapareja survon töppöseen. On tässä jatkuvassa jääpuikkoilussa yksi hyvä puoli, voi nimittäin kiusata karvaisempaa kanssaeläjää survomalla hyytävät kintut paidan alle käsien sijaan. Huuto-oopperan kuunteleminen piristää kummasti! "AEÄÄÄÄÄÄHHGPOISPOIS!!ÄÄÄ!"


Metallican bändipaita on oikeastaan niin ruma, että harkitsin kaksi kertaa kehtaanko tätä kuvaa edes julkaista. Se on kulunut (harmahtavanmusta), lähemmäs 10v vanha pikku-Insanityn suosikkipaita, printti halkeilee ja varisee pois, ja on levinnyt käytössä kuin keski-ikäisen naisen ahteri. XXL-kokoisena paitana supermukava erityisesti niinä päivinä, kun jenkkakahvat tuntuvat tursuvan jokaisesta kolosesta. Paita peittää ongelmakohdat, eikä ainakaan purista! Victory!



everyone living in ghost town
everyone buried in wasteland
we don't want to
we don't have to
be like that

.. PS.
Haastan jokaisen tätä tekstiä lukevan bloggaajan esittelemään "aina yhtä hehkeän" ;) kotiasunsa blogissaan. I dare ya!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kenkävideo


Elikkäs tässäpä tarjolla videota, jota pyydeltiin suurinpiirtein pari kuukautta takaperin. Suosikkikenkien topkybä-videolla! Löytyykö suosikkeja? :)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Insanity 0 - pahapehkopäivä 1


Nyt on sitten vihdoin laittauduttu illan rientoja varten. Tarkoitus olisi treffata jälleen kerran paria hyvää kaveria muutaman kupposen äärellä, mikäs sen parempaa. Mukava päästä rentoutumaan hyvään seuraan työviikon jälkeen. :)


Sovittelin tätä asua päälleni useampaan kertaan, ja arvoin entten tentteniä Artificen boleron kanssa. Kyllä vai ei? Ei, kyllä, eipäs, juu ei. Yritän jollain ilveellä vältellä kyseisen hartiapeittimen käyttöä, sillä nyt itellenikin on alkanut tulla sellanen "HEI JOTAIN UUTTA" -fiilis, boleron käyttö on vain tehty ihan liian helpoksi. Tuntuu että se sopisi asuun kuin asuun, ja on vähän orpo olo ilman. Artificen bolero on saanut jo huumeen aseman, sillä vierotusoireet ovat selkeästi havaittavissa. Näpit hamuavat salamyhkäisissä niksoissa kohti vaaterekkiä, ja röyhelö-pvc-räpellyksen kietoutuessa olkapäillä olotila muuttuu möröstä prinsessaksi. Euforiaa, parhaimmillaan! Ehkä parempi kuitenkin vierottautua, että kaikki asut eivät muistuta klimppistä jämäpuuroa. :D


Hiusten kanssa taisteltu puolituntinen tuntuu lörähtäneen viemäriin, kun mokoma reuhka ei asetu kuvissakaan mitenkään järkevästi. Viime aikoina hiusten kanssa eläminen on muistuttanut lähinnä vanhaa pariskuntaa, aina löytyy jotain jäkättämistä ja marmattamista. Puolustan peruukkilook-alienipääfeilaustani kuitenkin sillä, että ylipitkistä (microdermalitkin peittävistä!!) otsiksista ei kyllä tee lasta eikä paskaa. Sivulle kammattuna ehdoton ei, suoraksi kammattuna ei-ei-ei. Muutenkin tämä mukamas kasarirokkitukka, todellinen scene-queen lookki ei vaan nyt jotenkin iske. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin eipähän kilometrijuurikasvu erotu juuri kuvissa. Thank god, muuten olisin varmaan repinyt gootikkaat pvc-pelihousuni. Postilaatikkokyttäys hiusvärien varalta alkaa muistuttamaan miulla jo kerrostalomummojen meininkiä. Jos miulla olisi postiluukku ovessa, niin todennäköisesti kököttäisin siinä alla aina postipojan saapuessa, ja työntäisin käden luukun kautta suoraan mailmanin laukkuun. Kaikkitännehetinyt, tai muuten tulee kuolema!


Rentoa viikonloppua kaikille lukijoille, ja partee partee!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Revive my wounds


Viikonloppuna tuli koettua taas pitkästä aikaa se, kuinka vähäisilläkin sanoilla voi raiskata totaalisen riekaleiksi ja saada aivan älyttömästi vahinkoa aikaan. Tai itseasiassa, nyrkkimyllytys olisi tuolle sanalliselle väkivallalle vielä mieto muoto. Jos sanat voisivat puukottaa, olisivat miulle sanotut sanat hakanneet suoraan sisälmyksiin hitailla ja pitkillä vedoilla. Jollain tapaa alkuviikko on mennyt elämää pakoillessa ja peiton alle piiloutuessa. Onneksi koti ja poikaystävän syli ovat turvapauikkoja, jossa kukaan ei voi satuttaa. Miksi asioilla on tapana astua varpaille, juuri kun hommat ovat alkaneet rullaamaan omalla painollaan? Joku voisi sanoa, että omapa on vikani, kun pukeudun provosoivasti. Silti. Kun aiemmassa menneisyydessä koetut asiat toistuvat vielä vuosien jälkeen uudestaan, on vähän vaikeaa suhtautua niihin neutraalisti. Toki voi sulkea silmät kaikelta, laittaa korvatulpat ja teipata suupielet ylöspäin, ja leikkiä että kaikki on hyvin. Huijata muuta maailmaa kaikelta siltä mikä sisällä myllää, ja odottaa että asiat pölyyntyvät pään sisällä ja unohtuvat hetkeksi. Kunnes taas, joku repii vanhat haavat uudestaan auki. Monta kertaa olen tämänkin pätkän kirjoittanut, pyyhkinyt pois, ja kirjoittanut uudestaan. Miksi sitten julkaisen, sitä en tiedä.
Unohtaminen on vaan joskus niin pirun hankalaa.






Mietiskelin kirjoittavani jotain positiivista ja kivaa asukuvien oheen, mutta asiat eivät aina mene niin kuin elokuvissa. Röhnötän kivikovalla datispenkilläni selkä kaarella, eikä uloslähtö kuulosta sanana kovinkaan houkuttelevalta. Juurikasvu loistaa kilometrin päähän, ja käsivarressakin on kämmenen kokoinen mustelma, oma moka, mitäs menin kaatuilemaan. Päivällä tuli suunnattoman iso mieliteko vetäistä päälle sen tyylisiä vaatteita, joihin pukeuduin runsaat viisi vuotta sitten pikkugoottina. Kuten kuvista varmasti hoksaakin, Jack danielsia on tullut lipitettyä ajan saatossa pullo jos toinenkin. Kuulun varmaankin niihin harvoihin naisiin, jotka eivät näitä "imagolisiä" kanna päällään vain merkin vuoksi. Tuntuu oudolta nähdä Jack Danielsin logoa ihmisten päällä, jotka eivät edes tiedä mitä paidassa mainostavatkaan. Viski on kurkkua kirkastavana ihmeliemenä hyvää ja erittäin ravitsevaa. Ja uskottavuuspisteitä ropisee, plop plop. Ilman jäitä kiitos, jos löytyy skottiviskiä niin aina parempi. Näen jo tulevaisuuteni röökintuoksuisena ja käheä-äänisenä kantabaarin viskisieppona. Enää puuttuukin se tupakanpoltto.




Sybreedin kuuntelu on jäänyt vähemmälle jostain syystä, ja kaivoin vanhan lempparin pitkästä aikaa esille. Kuulostaa näissä korvissa niin hyvälle, että selkäkarvat nousevat pystyyn. Hurr! Poikkeuksellisesti kaksi mainiota kipaletta levylautasella, lähinnä siksi että tarjoilin tämän jälkimmäisen jo otsikossa.



I'm searching for redemption
I wish I could find an answer
Words are perfect deceivers
They revive my wounds forever



maanantai 21. marraskuuta 2011

Palasia hulluudesta



Tämä postaus sisältää tunnelmia hieman normaalista poikkeavasta näkökulmasta ja kynän varressa onkin tällä kertaa siis Insanityn rumempi puolisko. Ajatuksenani on tarjoilla
teille jotakin sellaista, joka ei aina välttämättä ole välittynyt teille insanityn omien blogitekstien kautta. Vuosien yhteiselon myötä toisesta väistämättä huomaa erilaisia
piileviä puolia ja Vaikka nykypäivänä insanityn poppikoneista pauhaakin pääosin industrialia, mahtuu matkan varrelle myös paljon kaikkea muuta. Biisivaihtoehtoja kuhunkin
kategoriaan olisi ollut todella monta, mutta halusin keräillä tähän niitä hieman normaalista poikkeavia kappaleita. Biisejä, joilla on ollut oma tunnelmansa ja paikkansa insanityn elämässä.

1. Soossi: Infected Mushroom - Becoming Insane

Vaikka sienet porisevat taloutemme padassa vain normaaleissa ruokailutilaisuuksissa, suoltavat insanityn poppivehkeet aina aika ajoin näitä hämäriä sienitiloja pitkin kämppäämme.
Liekö kyseiset kappaleet sulattaneet saniteetin aivoja siihen malliin, että hänen nimimerkkinsä löytyminen oli vain ajan kysymys :)

2. Pelaaja: Easure - Always

Insanity harrastaa jossakin määrin pelailua ja vaikka hiirikättä on selvästi eniten puuduttanut Sims 3, on tämä biisi varmasti syöpynyt syvälle korvaonteloihin.
Eräänä päivänä sulkeuduin musahuoneeseeni äänittämään uusia tuotoksia ja ohimennessäni huomasin insanityn pelaavan jotakin uutta peliä. Kyseessä oli siis Robot Unicorn Attack.
Tuo psykedeelinen kokonaisuus jäi välittömästi mieleeni ja astetta enemmän myös insanitylle; puolentoista tunnin äänittämisen jälkeen huomasin insanityn edelleen tapittavan
zombie-katseellaan kyseistä positiivisuuspommia. Tuossa ajassa kyseinen pelin taustamusana soiva biisi oli kerennytkin pyörähtämään jo varmaan noin parikymmentä kertaa ympäri.
Paluuta vanhaan ei enää ole...


3. Tuumailija: Zager And Evans - In The Year 2525

"Pete, kuuntelepa minkä biisin löysin. Todella pysäyttävät sanat ja tunnelma". Ja ne tämä ajatuksia herättävä kappale kyllä todellakin sisältää. Kun insanity haluaa päänsä pyörälle,
soi tämä biisi taustalla samalla kun hän pohtii elämää suurempia asioita; ihmisen paikkaa maailmassa, maailmankaikkeutta, maapallon tulevaisuutta -ja loppua.

4. Karaoke: Styx - Mr. roboto

Insanity tykkää laulamisesta ja tähän hilpeään biisiin hän törmäsi eräässä rokkipelissä. Biisin kuultuaan jo seuraavana päivänä kokkailun (ja rokkailun) lomasta erottuikin muiden tuttujen kertosäkeiden
lisäksi: "Domo arigato, Mr. Roboto, domo - domo..."

5. Tunteilija: Ryan Adams - Wonderwall

Kun insanity heittäytyy haikealle ja tunteelliselle päälle, tuo tämä kappale helpotusta ankeuden keskelle. Tämä kaihotunnelmia sisältävä biisi onkin ollut aikojen saatossa
hänen oma "tukimuurinsa"

6. Dance-Sanity: Freestylers - Cracks (Rlux Pavilion Remix)

Care for a dance? Kun insanityn tanssijalkaa alkaa vipattamaan, voi hänen tanssahteluaan päästä seuraamaan mm. tämän biisin tahdissa. Viimeistään yön pikkutunneilla kun meno
on tarpeeksi vauhdikasta, laittaa insanity jalalla koreasti vaikka itsekseen mikäli tanssiseuraa ei ole välittömässä läheisyydessä.

7. Iivöl: Ajattara - Ägräs

Verta, kirveitä, suolenpätkiä! Kun talven pimeys ja kylmyys ei riitä, rokkaa insanity Ajattaran, Dimmun ym. perkuleen musiikin parissa. Insanity muistaa edelleen, että tämä kappale
soi autossani, kun hän hyppäsi ensimmäisen kerran kyytiini reilut neljä vuotta sitten.

8. Suomi-inhokki: Mamba - Vielä on kesää jäljellä

Biisi, josta on (lukuisten kohtalotoverien lisäksi) muodostunut yksi insanityn inhokkibiiseistä. Jo pelkkä maininta kyseisestä kappaleesta saa helposti insanityn veren
kiehumaan. Tähän biisiin liittyy vielä lisäksi tilanne, jolloin Mamba sattui olemaan esiintymässä eräässä paikallisessa yöklubissamme. Kaikille varmaankin oli selvää,
että enemmin tai myöhemmin kyseinen biisi tulee bändillä soittoon. Lopullinen niitti insanitylle ei ollut pelkästään kappaleen kuuleminen livenä vaan se, että bändi esitti
tämän biisin vielä toisenkin kerran myöhemmin samana iltana!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Snowing in hell


Vaikka kulunut viikko onkin ollut kaikessa myllytyksessään pääpiirteittäin onnistunut, ei se univajeen takia ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Vähäiset yöunet ja liian aikaiset nousut ovat aiheuttaneet miussa sen, että jo luontaisestikin esillä oleva "tuholaistermiitti" - insanity pääsee valloilleen. Voisi sanoa, että oon telonut itteäni niin, että se alkaa näkymään jo kauempaakin. Olen leikellyt itteäni, kärventänyt sormenpäät hehkuvan kuumaan peltiin, polttaa suhauttanut ranteen rakkuloille, lentänyt perseelleen (liukkaan lattian takia kröhöm) ja siitä syystä mustelmoitunut kannikoista ja käsivarresta ja saanut kaiken hyvän lisäksi tikun suoraan kynnen alle. Mitä tästä opimme? Nukkukaa hyvät immeiset, mie olen ihan hiton huono roolimalli kenellekään! :D Sormet verillä, mutten silti jaksa valittaa kummemmin. Masokistista hommaa tuo leipurin työ kun joka päivä löytää ittestään uusia nirhaumia.







Kietouduin tänään kaikkein lämpimimpään ja rakkaimpaan lumisen ajan pukimeen, talvitakkiin joka on palvellut jo usean vuoden ajan uskollisesti. Hyrisin kylmyyttäni jo kuukausi sitten, ja olenkin toppautunut ulkoilmaa varten fleecekerrastoihin jo pidemmän aikaa. Yksi periaate miulla kuitenkin on/oli, talvinuttua en kaivele talviteloilta ennen kuin mittari rysähtää miinuksen puolelle. Nyt kun luonto on virallisesti kuollut ja kuopattu, saan käyttää lämmikettä kananlihaisilla raajoillani. Vihdoinkin! Karvalla kuorrutettu superlämmin nyöriripellys on yksi niistä takeista, joka saa väännettyä suht-maskuliinisen mallisesta pönkelövartalostanikin naisellisuutta esiin. Yhdistin takin yksiin suosikkikenkiini, jotka saavat huomiota erityisellä paljettikuorrutuksellaan.




Olen tässä viimepäivinä tullut siihen lopputulemaan, että kulahtanutta hiusväriä on ihan turha täällä blogissa paljoa hehkuttaa. Tällä hetkellä marjapuuron värinen fleda on kaikkea muuta kuin kaunista katsottavaa, eikä tyhjyyttään huutava väripurnukka paljoa asiaa auta. Eikun tilailemaan lisää hiustököttejä siis, ja kyttäämään postilaatikkoa. Onneksi jyskyttävään hiuslaskuhumalaan on olemassa nopea ja helppo pelastus, nimittäin itseväkerretyt rastat. Pötkylät lisäävät kokonaisuuden tunnetta välittömästi, kun ruuhkatukka ei loista kuvissa hoitamattomuuttaan. Eivätkö nuo pökäleet niin pahoilta muutenkaan näytä! ^^




tiistai 15. marraskuuta 2011

Alternative reality?



Vihaan niin paljon sitä, että suklaa lihottaa. Vihaan sitä, että juusto lihottaa. Vihaan sitä, että (ah niin kuolattavan hyvät!) ruissipsit lihottavat. Vihaan sitä, että välillä ei tekisi mieli syödä mitään muita kuin edellämainittuja. Vihaan sitä, että houkutukset ovat syntiä. Vihaan nykymaailman kauneusihanteita, joidenka mukaan yksikin suklaapala on itsemurha. Vihaan ruipeloita kauneusihanteita. Vihaan sitä, etten mahdu nykymaailman kauneusmuotteihin (välillä repsahtavien) ruokailutottumusteni takia. Vihaan sitä, että krapulassa tekee mieli mättää laardia suoraan putelista. Vihaan sitä, että krapulapöhössä ähky tuplaantuu kaksinkertaiseksi. Aiemmin vihasin itseäni paljon ja hartaasti, jokaisella solullani. Vihasin olemattomia makkaroitani, vihasin syömisen morkkiksia, vihasin yhteisiä syömishetkiä. Voisi kiteytettynä sanoa olleeni niin täynnä vihaa, että loppujenlopuksi vihasin ruokaa ja kaikkea sen ympärillä. Kuinka ristiriitaista tälläinen käytös on kokilta, joka tekee työkseen ruokaa?



Necklace: Etsy.com
Hoodie: Lip service (Synthetic machine)
Skirt : LS (Synthetic machine)
Shoes: New (!) from my friend, Demonia Charade-05
Leopard top : Second hand

Mutta. Rakastan sitä, että olen oppinut vihdoin ja viimein kamppailemaan ruoan kanssa järkevästi. Rakastan myös terveellistä ruokaa ja tervettä kontrollia. Rakastan sitä piirrettä itsessäni, etten enää ruoski ja itke "repsahduksien" takia. Mikä on ylipäätään repsahdus? Miksi itseään pitäisi rangaista? Rakastan sitä, että voin myöntää vuosikausien kamppailuiden jälkeen olevani sinut itseni ja kehoni kanssa. Pitkään sitä itsetuntoa piti houkutella esiin, mutta hyvän olon tunteen eteen kannattaa ponnistella ja nähdä vaivaa.




..Ja tässäpä asukirjoitukseksi tarkoitetussa bloggausyrityksessäpä täydellinen esimerkki siitä, kuinka välillä aivot oksentavat näppäimistölle jotain muuta, kuin mitä oli alunperin tarkoitus. Piti tulla hehkuttamaan sitä, että sain hyvältä ystävältäni vaihtokaupoissa supersuloiset Demonian Charadet. :) Tuskin näitä tulee talvikelien sattuessa käytettyä, mutta alkutalvesta (lumettomaan aikaan) menevät ihan täysiään säärystimien kanssa. Tarvitseehan harmaa ja kylmä päivä edes hieman pinkkiä piristettä? :)



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kill Everybody


Sunnuntaistakin saa irti melkoisesti, kun vääntää itselleen väkisin sellaisen työmyyrämoodin päälle. Mikäs parempaa, kuin tiskaus ja ruoanlaitto krapula-aamuna! Pullomeret, kaatuneet tölkit ja yltä päältä kaljassa lilluvat pöytäpinnat! Tai täytekakun koristelu pienellä vapinalla maustettuna! Ah että, luksusta se sanon minä. Viikonloppu meni kokonaisuudessaan enemmän kuin loistavasti. Hyvässä seurassa aika suorastaan lentää, ja hyvän musiikin tunkeutuessa aivolohkon joka sopukkaan ei voi kuin hymyillä. Paiskoin lauantaina parit hyvät drinkit pöytään ja avaruuskuteet niskaan. Absurdin yli-hopeisessa asussa kun viihdyn erittäin mainiosti, välillä vieläkin paremmin kuin pinkeissä. Riuhtaisin asun seuraksi Anna Grammin arvonnasta voitetut hianot gogglesit. Jo muutaman kerran päässäkeikkumsien perusteella uskoisin, että nämä lentäjälasit pääsevät jatkossakin ahkeraan käyttöön.


Dress: Second hand Shrug : Artifice clothing Necklace: Diy Goggles: new(!) ring: Guess

Tämänkertaiset hyvän musiikin vuosipäivät (aina pitää löytyä syy törpöttelyyn!) kruunattiin parahien ystävien seurassa. Levottomat jutut, levottomat jalat, levoton mieli. Parasta A-luokkaa! Eikä tällä kertaa tullut mitään kaiketi sössittyäkään kovin pahasti. :D Nauruhermot ainakin pääsivät tässä seurassa todelliselle koetukselle. Suupielet tuntuvat olevan maitohapoilla jatkuvasta virnistelystä ja hymyjen repimisestä, mutta hyvältä tuntuu! Mikä ei tapa, se vahvistaa. On kiva ottaa ilo irti pienistäkin asioista.





Blogi toimii mainiona väylänä kivojen tapahtumien dokumentointiin, vaikkei mitään varsinaista juhlan aihetta olisikaan ollut oikiasti. Muistin virkistykseksi on kuitenkin myönnettävä, että Skrillexin Kill everybodya tuli veivattua niin armottomasti että hampaat tippuu ja korvissa tinnittää. Tykkäänkö? Ihan helvetisti!

´
Ps. INSANITY, KAIKKIEN KRAPULAISTEN SANKARI!
Posket pyöreinä pizzaa napaan, niin kyllä nestepöhövartalo kiittää.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Evil will find U



Huaah! Nyt tiedän varmaankin miltä tuntuu sairastaa astmaa, tai jotain vastaavaa hengitystiesairautta, mutta miedommassa muodossa. Tällä hetkellä keuhkoissani jyllää sellainen tunne, kuin sisäpinta oltaisiin vuorattu sentin paksuisella pölykerroksella, ja teltan pystytys keskelle pihamaan raikasta ilmaa tuntuu oikein järkeenkäypältä vaihtoehdolta. Yö raikkaassa ulkoilmassa tekisi gutaa, jos lämpötila ei kiikkuisi uhkaavasti nollan rajamailla. Se siitä kuningasideasta. Täyteen buukatulla spinningtunnilla joutui leikkelemään ilmaa kirjaimellisesti kuin täytekakun tinttaraa, johon on rynttäisty kohmalollinen liikaa jauhoja. Yritäppä siinä ähistellä menemään "maksimitehoilla", kun yksinkertaisintakaan elämän eliksiiriä ei riitä lihaksistolle toimimiseen. On mahtanut naama punottaa kuin pahaisimmalla deekulla, ja silmät pullistua päästä, kun revin menemään jo muutenkin fyysisesti väsyneellä koneistollani.




Minä vahingossa hameen, onko tämä paha? Pvc-hysteriakaan ei ota sitten laantuakseen, ei sitten millään. Kun sain lip servicen valmistaman Team Bondage- hameen takapuoleni peittimeksi, menin kirjaimellisesti aivan sekaisin. Pitäisi varmaankin kavennutella vaatteet aina hansikasmaisen sopiviksi, kun pelkkä hyvä istuvuus nostaa fiilikset kattoon. Ja toki, onhan tuo kiiltävä roiskeläppä myös aikamoisen kaunis kaikkine tekonahkaisine yksityiskohtineen. Täydellinen match tämän takin kylkeen. ;)


Viime viikonloppuna tuli tehtyä enemmän ja vähemmän isoja muutoksia asuratkaisussamme. Saavuin perjantain riettaasta baari-illasta kotiin keskelle hullunmyllyä. Ihana poikaystäväni oli alkanut toteuttamaan pitkäaikaista haavettani: heviturriainen raahaamassa jenkkisänkyämme kohti yläkerran parvea. Kuten arvata saattaa, homma oli jäänyt puolitiehen jo helvetillisen painavan sängyn rungon kohdalla, sillä yksinään tuollaisen 14ocm leveän ja betoniporsaan painoisen mötikän raahaaminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Seuraavana päivänä homma lähti rullaamaan mukavasti, kun ruuvailimme yläparven kaiteet yhteistuumin irti, ja äkistelimme sängyn paikalleen. Nyt sitten datailen hymy pyllyssä täällä ex-makkarissa vaaterekkien keskellä ja lienee sanomattakin selvää että kyllä muuten viihtyy. Ja kuten teeveeshopissakin kailotetaan: Eikä siinä vielä kaikki! Lisäksi plöräytin jouluvalmistelut jo hyvissäajoin käyntiin. Kaivoin kynttilät esille ja virittelin yläparvelle pinkit jouluvalot tunnelmaa luomaan. Glögiä löytyy kaapista, tsek, joulumusiikkia, tsek, joululeffoja, tsek. Enää puuttuu pakkasesta raaka (itsetehty) piparitaikina, jota pystyisi mutustamaan kaiken tämän jouluhärdellin keskellä. Kypsät piparithan voi heittää vaikka sioille, pthyi. Napostelen kasvikseni raakana, samaten taikinat. Olenkin ehkä hieman pöpi.



Ps. Törmäsin oikein mukavalta vaikuttavaan kuvanmuokkausohjelmaan, joka on suunniteltu etenkin niille henkilöille, joille Photoshopin renderöinnit ja filtteröinnit ovat hepreaa. Pixlr-O-Maticilla saa ehostettua kuviensa värejä ja kontrasteja muutamalla napinpainalluksella! Tässä jos jossakin softassa on painotettava erittäin voimakkaasti sanaa HELPPO, sillä helppokäyttöisyyteen on oikeasti panostettu. Jos kulahtaneet, retrot ja utuiset kuvanmuokkaukset ovat lähellä aorttaa, kannattaa ihan ehdottomasti testata tätä ilmaisohjelmaa.Linkki

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Mitä Michael Jackson tekee päiväkodin ruokalassa?




-Etsii jotain pientä suuhun pantavaa.

En suinkaan pode alkavaa blogidementiaa, vaan kirjoittelen halloweenistä muikeasti viikon myöhässä. Halloweenjuhlien jäljiltä pää oli sen verran pehminnyt puolisen viikon ajan, ettei kirjottamisesta tullut sitten yhtikäs mitään. Perhanan booli minkä meni tekemään kun hattuun nousi. Tämä saatanallinen synkiöille omistettu päivä ja kuoleman virallinen juhlapyhä oli vähintäänkin edellisvuoden veroinen. Oikea kauhujen ilta isolla K:lla.

Tosiaan joo. Perinteiseen tapaan järjestimme isommanpuoleiset halloweenkinkerit asunnollamme hyvien kavereiden kanssa. Aamuna, jona koristelu ja kokkaus piti aloittaa, nukkua tuhnutin pitkälle iltapäivään krapuloissani.Heräsin hikisenä ja muhjuuntuneena edellisen illlan ilakoinneista, vetäisin siinä alkajaisiksi parit buranat naamariin ja huljautin tonkallisen appelsiinikossua perään.(okei, pari lasillista.) Persereikäinen olo vaihtui kuitenkin orastavaan innostukseen hujauksessa, kun herkut ja koristelut alkoivat valmistua, kiitos kolmen erittäin pätevän orj..apurin. Hävyttömän hyvät muumioituneet nakit ja pikkupizzat menivät illan tarjonnoista parhaiten kaupaksi, vaikkei muissakaan mitään moitetta löytynyt. Ja niin, lienee sanomattakin selvää että kaivertamamme kurpitsat keräsivät ansaitsemaansa huomiota. Aika hienoja ovat, eikös?


Ja tässäpä koristelun saldoa.






Näissä juhlissa yksi asia oli varmaa: kaikille oli pesää tarjolla. Piri-Pirjon ilta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan kyseinen horo päätyi salamurhaajan tielle joutuneena rötköttämään vessamme lattialle. Aina ei mene nallekarkit tasan.


Vetäsin Michael Jacksonia etäisesti muistuttavan asuni niskaan, ja bileet ottivat nopeasti tuulta alleen vieraiden saapuessa. Paikan päällä pystyi törmäämään noitiin, sairaanhoitajiin, mielisairaisiin, velhoihin, murhanukkeihin, edesmenneisiin julkkiksiin ja moniin muihin tovereihin. Pelottavilta otuksilta ei voinut välttyä, vaan toinen toistaan verisempiä ja karmaisevempia otuksia parveili ovien ja ikkunoiden takana.




Yksi asia on varmaa. Itseltäni en ainakaan näyttänyt pisaraakaan!

Vieraistakin räpsittiin urakalla kuvia, ja tässäpä niitä olisi tarjolla.
Kaikki halloweenkirjoitukseen liitetyt kuvat ovat © TomVi, Feline


















Vivian, Julia, Feline ja hra Michael-sanity

Sappinestettä erehdyttävästi muistuttava booli kävi kaupaksi kiitettävän nopeasti, samaten veriboolikin näytti uppoavan juomia hamuavalle juhlaväelle. Eikä viemärivettä muistuttavassa turkinpippurishotissakaan mitään vikaa ollut, vaan päinvastoin.




Njami!

Jacksonin ilta päättyi mukavasti thrillerin ja muiden klassikoiden (ja vähemmän klassikoiden) tahtiin tanssahteluun ja erittäin paskalle huumorille nauramiseen. Voisi sanoa, että ilta meni siis juuri kuten suunniteltiin.