torstai 27. lokakuuta 2011

All pigs must die


jacket: lip service shirt: cupcake cult skirt: queen of darkness shoes: jeffrey campbell

Viikonloppu puksuttaa jo ovella uhkaavasti. Halloweenjärjestelyt ovat pärähtäneet käyntiin muutama päivä sitten railakkaissa merkeissä. Kämpän koristeet, tsek. Ruoat, tsek. Asun tarvikkeet, tsek. Outo ja leijuva olotilani johtuu varmasti osittain siitä, että odotan perjantaita kuin kuuta nousevaa. Perjantaina räjäytetään koko Joensuu pinkillä ydinpommillamme erään tietyn pinkkipään bloggaajatyttösen, ja bloggaajaherran kanssa. Vielä on miljardi asiaa muistettavana ja tehtävänä, ja kämpän siivouskin on puolitiessä, ja naamiaisasukaan ei ole vielä ihan täysin päätetty.. Mutta silti.

Olen juossut ympäri kyliä koulujuttuja ja työasioita hoitamassa, ja sain värvättyä itseni muutamalle kevään kurssille opettajaksi. Tai oikeastaan, paikallinen opisto otti itse yhteyttä ja kysyi josko haluaisin näyttää maanmainioita taitojani julkisesti. Melko hienoa itseasiassa, saavatpahan kakkukurssilaiset opettajakseen ihan muun kuin kikkarapäisen kokoon kuivahtaneen tanttaran.

Puolentoista päivän ajan olo on ollut jotenkin todella hämmentynyt, levoton ja outo monestakin erinäisestä syystä. Oikeimmin voisi sanoa, että olo on juuri sellainen kuin aivojen tilalla lilluisi klöntti pumpulia. Samaan aikaan tuntuu että haluaisin riemumoshata ympäri kämppää, ja toisaalta, päätä kuumottaa kuin migreenikohtaus olisi tulossa. Pieni pää ei kyllä nyt ymmärrä ihan sitä mitä sisällä tapahtuu. Näihin fiiliksiin sopivaa biisiä on vaikea sanoa, mutta Death in June on ainakin mukavan rauhoittavaa. (myönnän, tällä hetkellä vituttaa, sillä tajusin DIJ:n Helsingin keikan vasta kahta päivää ennen.. Aina myöhässä. Aina.)


DEATH IN JUNE - ALL PIGS MUST DIE


tiistai 25. lokakuuta 2011

Kenkien tuunaus


Inspiraatio ei katso paikkaa, aikaa eikä uhria.
Jahtasin sopivaa tuunattavaa seiväs kourassa, ja armomurhasin rakkaat Demonian Transformerini tieteelle. Bingokone valikoi hommaan itseasiassa juuri parhaimman vaihtoehdon, sillä talvilonttoseni kaipasivat ilmeen uudistusta. Tarratuunaus on tunnetusti sitä kaikkein vaikeinta ja haastavinta, mutta ah-niin ihanan simppeliä. Ja mikä parasta, jos kuvioon kyllästyy, voi palata takaisin alkuun kulkematta lähtöruudun kautta. Tarrojen irroitukseen kun ei talttaa ja vasaraa tarvita. ;)

Tää on sitten sitä tarkkoo puuhoo, notta kiäl keskelle suuta sit!

1. Painaise aivojen On/Off -nappula ala-asentoon.
2. Kelaa vuosissa vähintään 10 taaksepäin, tarvittaessa enemmänkin. Tupsuttele aikuisuuden tuomat tylsät pölyt hartioilta.
3. Inspiroidu ja sovella!

FROM THIS



..TO THIS.
Muutos se on pienikin muutos!




(auton tuulilasien koristeluun tarkoitetut tarrat hankin liiankin helppoa kautta, suoraan ebaysta. ydinvoimamerkkejähän voisi väkertää myös heijastintarrasta leikkelemällä, cyberlookki ja käytännöllisyys samassa paketissa!)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Iron fist - överit



Ihan kuin tätä Digi Skull-kuviota ei jo muutenkin olisi riittämiin, niin piti vielä paikata tätä sisäistä tyhjiötäni, ja ostaa 2 puuttuvaa vaatekappaletta. Maapallo tuhoutuu, sademetsät kaatuvat vaatepainoni alle ja puiden lehdet syöpyvät käsiin. Kulutan niin kestävästi, että Hokkasen Ollin colastakin lähtee hapot. Olen paha, paha kuluttaja.



Noniin! Nyt kun olen purkanut syvimmät tuntoni valveutuneena kuluttajana, voin hypätä suoraan asiaan, eli innostuneen Insanityn materiamaailmaan.



Pinkkiöveripäiviä vietän totuttuun tapaan lähestulkoon 24/7, ja ironfist-övereitä silloin tällöin. Juuri tälläkin hetkellä. Myönnettäköön, elämä tuntuu ihan siedettävältä kaksi kallovaatetta kainalossa. Tarkoitukseni oli ostaa uusi käyttötoppi, jota pystyisi käyttämään sekä arkena että juhlissa. Kerrankin myönnän onnistuneeni. Iron fistin vaatteet ovat yleensä hyvälaatuisia ja kestäviä, mutta tätä kapistusta suunnitellessaan ompelijat ovat varmaankin olleet tappokrapulassa. Heti päälle kiskaistessa yksi muoviluu tunkeutui ulos, ja tunnin päästä kaksi muuta. Kestävää? Toisaalta, ne kylkiluita painavat turhakkeet olivat muutenkin vain tiellä.




Riemustani todisteena on liuta epäonnistuneita baarinvessakuvia, sillä halusin saada uudet rautanyrkit päälleni välittömästi. Kohteliaisuudesta jaan kanssanne vain tämän yhden, sillä muut ovat..noh, heilahtaneita ja turvonneita tenunenä-otoksia. Näytän siis kirjaimellisesti yhtä seksikkäältä kuin Tuksu.


Ps. Se tunne, kun yrität keskittyä siihen mitä kirjoitat, ja koko ajan X-ja Y-akselilta löytyy uusia häiritseviä tekijöitä. Puhelin soi - ajatus katkeaa. Poikaystävä yrittää keskustella järkeviä - ajatus katkeaa. Yo-kirjoituksissa miun ajatus katkesi jo pelkästään sen takia, että edessä istuva, porsasta muistuttava pullaposkipoika mussutti ja röhki kovaan ääneen syödessään. Ja rapisteli papereita. Ja ryysti mehua. AAARGH! :D

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

You're dreaming in the first place.


Oiva biisilöytö niihin päiviin, joina on koko ajan kylymä.
Persettä ylös penkistä ja jammailemaan niin avot!

Otin iison askeleen, ja ostaa räväytin uuden sukkanauhavyön. Osa teistä pyörittelee varmsti silmiään siihen malliin että aivoissa humisee, mutta miulle tämä oli suhteellisen tarpeellinen hankinta. Aiemmat henkkamaukalta ostetut pilipali-vyöt sanoivat sopimuksensa irti ystävällisesti hymyillen, kesken erään ihanan baari-illan. Hampaat irvessä nykersin kyseiset rillukkeet käyttökelpoisiksi erilaisin (enemmän ja vähemmän pätevin) hakaneula + teippipatentein ja toivoin että mokoma pitsiräpellys kestäisi kasassa pyhällä hengellä. Tällä hetkellä kyseinen nyppyyntynyt pitsikasa makaa yksinäisenä roskiksen pohjalla, ja mie näyttelen perään kieltä. Mitäs meni hajoamaan. Muutenkin. Onko mitään ärsyttävämpää, kuin liian lyhyet sukkanauhavöiden pidikkeet (joident takia stay-upit joutuu hilaamaan kannikoihin kiinni) ja nauhalärpykkeet, jotka ovat niin ohuet että ne näyttävät katkeavan joka kerta istuessa? Kiitos Honourin ja fiksujen suunnittelijoiden, remmit ovat paksut ja säädettävät. Halleluja!


maanantai 17. lokakuuta 2011

Helppo smoky eye-meikki


Välillä on mentävä sieltä mistä aita on matalin!

Products used:
Urban decay primer potion
Black Make up store eyeshadow (nightfall)
Glamour doll eyes cloud coverage (white eyeshadow)
Lumene liquid eyeliner
Basic black eyeliner
Ardell lashes & adhesive
Max factor false lash effect mascara
Mac lustre glass (for the lips)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Aktiivi-radio

Kuvasin uusimman pvc-löytöni pienoisessa hangoverissa kädet ja jalat täristen. Kosketusaroista pohkeista huomaa, että on tullut humalassa veivattua industrial dancea ihan koko rahan edestä. Tällä hetkellä tekisi mieli sahata irvokkaasti koko koipi irti, kun kolottaa. Tuntuuko joskus siltä, että on pakko nostaa jalat ylös?






Fantasy shoes/ Pennangalan



Tässä uusimmassa ostoksessa pidän eniten leikkisästä ja tyköistuvasta mallista. Hopeaan kankaaseen ommellut, mustat pvc-yksityiskohdat ovat juuri sopivan soturimaiset, ja käyvät muihin avaruussankarin vakiovarusteisiin kuin nakutettu. Artificen ompelijat todella osaavat hommansa! Boleroiden monipuoliseen maailmaan tursautin itseni vasta kevään yo-juhlien aikaan, melkolailla outoa itseasiassa, että ennen sitä kaapistani ei löytynyt _ainuttakaan_ boleromaista yläosaa. Nyt niitä löytyy peräti kaksi, molemmat yhtä käytännöllisiä, hikoiluttavia pvc-pukimia. Voisi sanoa, että rakastuihin boleroihin kertaheitolla. Osui ja upposi, niin kuin mela vanhaan naiseen! Toisaalta, olen myöhäisherännyt monen muunkin asian suhteen. Ihastuin hillosattumajogurtteihin vasta vuosi sitten. Löysin punaviinin hienouden. Autosimulaattoripelit rulez, jne. Tämän boleron/ hihaviritelmän kanssa ei juuri muita helyjä tarvita, sillä pikalukot ja kiiltävän kaunis materiaali varastavat huomion välittömästi. Voisin kuvitella että ilman koruarmeijaakin ihmiset möllöttäisivät kaduilla kuin mykkä vittua.




Tällä hetkellä mieltä kihelmöi ajatus uusista rastoista. Valko-mustat ripauksella pinkkiä, ja paksuudeltaan mustan miehen kullin luokkaa. Onhan miulla tietysti ennestäänkin jo kahdet hiuslaitokset, mutta more is more, ja näistä seuraavista hankinnoista tulisi aivan erilaiset kuin nykyisistä. Onneksi eräs tietty Malicer on lupautunut jo tulevien pökäleiden väsääjäksi, niin miulta säästyy iso kasa kirosanoja ja menetettyjä hermoja. ^^

perjantai 14. lokakuuta 2011

Pimpeli pimpeli pimpeli pom



Kullinluikaus vaan, ja virtuaalinen ostoskori pursuilee yli äyräiden. Insanity ja tietokoneiden sietämätön helppous, osa 12345. Hassua, kuinka jotkin asiat hautautuvat aivosolukoiden perimmäiseen mappiin, ja useamman vuoden kuluttua nousevat takaisin elävien kirjoihin. Pitkäaikainen sisustushaaveeni on vihdoin rakastavassa omistuksessani. Oikeasti. Joko siitä on kulunut reilu 3 vuotta, ja 300 postausta? No, eipähän ollut mikään go with the flow- ostos. Tuntuu upealta saavuttaa jotain sellaista, minkä eteen on tehnyt myös kunnolla töitä. Maija Louekarin suunnittelema kosketinmatto kun ei ole mikään halpahallin kahden markan viritelmä. Myönnettäköön kuitenkin, että vuosipäivä toimi tietynlaisena kiihokkeena törsäilyyn. Kuulostaa oksettavan kliseiseltä sanoa, mutta maton idea on yksi asia joka miulla ja mystisellä herra P:llä on yhteistä.




Ja jotta pysyisin ajan hermolla bloggaamisen trendeistä, julkaisen tänne teidän kiusaksi ärsyttävän epäselvän kuvan "uusimmasta hankinnastani". Tässon tää Luis Vuittonin ostoskassi, ette ikinä arvaa mitä on sisällä!" kuulostaa aivan samalta kuin "tässon tää superheilahtanut kuva meikäläisen känsäkoivesta! ette ikinä arvaa minkälaisen tatskan otin ja minne!" Duh.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Puke glitter


Koska elämä entisen sivuttaisesti leikattujen etuhiusten kanssa oli oikea pain in the ass, oli pakko tehdä asialle jotain. Tiedättekö sen tunteen, kun piirrät täydellisen symmetriset kulmakarvat kulmakynällä tai puukajalilla, ja 7h työpäivän jälkeen katsot peilistä kuinka toinen kulmakarva on lähtenyt livohkaan liikkuvien hiusten takia? Yup, that feeling. Kaunishan tämä moppi oli sivumallisenakin, vaan oikea murheenkryyni kulmien kannalta. Vaikka kuinka hiuksia yritti huitoa sivuun, niin silti mokoma lattialuuttu peitti rakkaat microdermalinikin.

Pinkit glitterbarbie-taikaponihiukset.


Pitkään sitä mietin ja harkitsin, nimittäin pottamallista otsista. Muistan vieläkin elävästi, kuinka rakas äitini leikkasi miulle suoran otsiksen ekalle luokalle mentäessä, ja kiharsi otsikseni + polkkamallisen hiuskuontalon sievästi sisäänpäin. Plussapallokasvot ja sisään kiharrettu polkkatukka... no joo, kolme pientä porsasta jne. Kyllä muuten hävetti luokkakuvauksissa. Vielä pari vuotta sitten oli todella coolia ankstata yksinään nurkassa ja vetää fledaa niin reippaasti lärvin suojaksi, että haituvat tunkeutuivat jokaiseen rööriin kaivertamaan. Todella gootikasta ja hehkeää! Jotenkin nykyään kasvojen piilottaminen hiuksilla ahdistaa jo pelkän ajatuksen tasolla. Mitäs sitä turhaan itseään peittelemään.



Selkeästi huomaa, ettei ole enää kesä. Itsensä paljastelu alkaa käymään psyykkeen päälle, kun poseeraaminen on sellaista äkäistä heilumista jääpuikko takalistossa. 2min takki auki, ja ärräpäitä lentelee. Kiukku 666. En käsitä kuinka pystyin pari vuotta sitten hiihtämään ulkona kesät talvet tuossa silkinohuessa takissa. Varmaan jotain nuoren gootin uhoa, mutta nykyään tällänen mukavuudenhaluinen vanhus valittaa jo alkusyksystä sitä että jäseniä kolottaa.



Kädestä puuttuu ainoastaan karkkipussi, sillä asun esittely takki auki näyttää erehdyttävästi jammusetäilyltä. Kattokaa vaikka.



Niin, mitä mie sanoin.



Nassikoiden houkuttelu itsensäpaljastelun avulla ei ollut tällä kertaa se jutun juju, vaan se, että shoppasin itselleni uuden pilipalikorsetin vyötäröä koristamaan. Glitteriä on niin paljon, että naapurin mummot luulevat heijastimeksi. Ja kyllä, glitteriä löytyy korsetin lisäksi myös lattioilta, miehekkeen hiusten joukosta, varpaidenväleistä, jokaisesta paikasta mistä vähiten sitä odottaa löytävänsä. Voisi sanoa että korsetin pinta lähtee lipettiin kuin mummo peltikatolta. On se kuristusväline siitä huolimatta aivan ihana. Olen kaiketi jotenkin yksinkertainen, kun tie sydämeeni käy glitterkoristeiden kautta.







Löytyykö muita raakkuvia glitterharakoita? Tai pottahiuksista tykkääviä?

tiistai 11. lokakuuta 2011

Renegade

Vihdoin ja viimein, se on täällä! Nimittäin pläjäytys Pendulumin keikan kuvista.



Pointtina tässä reiviasussa oli tosiaan se, että keikka-asu liippaisi kokonaisuutena hyvin läheltä miun tuikitavallistakin tyyliä, mutta olisi "vähän" överimmäksi vedetty. Kerrankin pystyin iloitsemaan siitä, että tälläisessä minikylässä järjestetään tapahtuma, jossa saa vetää överiksi ihan luvan kanssa! En ehkä vetelisi noissa meikeissä menemään keskellä kirkasta päivää (enkä kyllä välttäättä edes teinihelvetissä) mutta sallittakoon se tämän kerran! Ennakko-odotuksista huolimatta on silti myönnettävä, että petyin tapahtumaan ihan aavistuksen verran. Renegadea mainostettiin "visuaalisesti nautinnollisena" tapahtumana, jonka pointtia en kyllä keksinyt vaikka kuinka yritin mietiskellä. Kuvittelin että areenalle oltaisiin hommattu kunnon valoshowt, laservaloja kiertämään tai jotain. Loppujenlopuksi koko tapahtuma oltiin toteutettu aivan tismalleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin areenalla olleet tapahtumat. Pari isoa screeniä, that's it. MIKSI? Toisekseen, on jälleen kerran näytettävä persettä Suomen harmaavarpustuneisuudelle. Väitän että miun ja muutaman kaverin lisäksi koko monen tuhannen ihmisen tapahtumassa juuri kukaan ei ollut jaksanut panostaa ulkonäköönsä juuri lainkaan. Tällä ehostautumisella viittaan toki värejen käyttöön ja irroitteluun, vastaan maleksi vain toinen toistaan beigempiin vaatteisiin pukeutuneita, hillityillä korkkareilla köpöttäviä ja solariumiin nukahtaneen näköisiä tallustajia. Persoonallisuus kuolee tuota pikaa sukupuuttoon.




Kekkereiden kuvasaldo jäi tällä kertaa aneemiseksi, ja voin kyllä sanoa että ONNEKSI. Huonoista järjestelyistä (jonotat jonottamaan, ja sittenkin jonotat), tylsistä reivaajista ja olemattomasta lavashow:sta huolimatta otin ilon irti tapahtumasta jokaisella pienelläkin solullani, tanssin raivokkaasti ympäri pitäjää hymy korvissa asti ja fanitin eturivissä intopinkeänä. On se taito sekin, että osaa nauttia pienistä hyvistä hetkistä vaikka välillä vituttaakin niin että ei veri kierrä. Raivokkaalla tanssimisella tarkoitan elefanttimaista kömpelöä äh-öh-no kyllä tää tästä- tanssimista siideri kourassa kalja-alueen nurkilla. En tahtoisi sanoa että hävettää, mutta nyt ollaan asian ytimessä. Kohta tatskaan otsaan kissan kokoisin kirjaimin: siideri selittää puuttuvan älyn. Toisaalta, joukossa tyhmyys tiivistyy, eli mielipuolisesta riehumisesta voi syyttää myös helkkarin laadukasta seuraa. :D Kokonaisuudessaan ilta oli melkolailla kummallinen, en oikein pysynyt kaikissa tapahtumissa ihan kärryillä enkä sisäistä vieläkään kaikkea mitä illan aikana tapahtui. Vanha sanonta "väki vähenee, pidot paranee" , ei ehkä ihan kirjaimellisesti toiminut tässä tapahtumassa, sillä areena tyhjeni ihmisistä välittömästi Pendulumin soiton jälkeen. Noh, itsepähän missasivat parhaimman, sillä viimeisenä soittanut Proteus kruunasi miun illan ihan täysin. Olo oli niin euforinen keikan jälkeen, että sukkien sijaan koko helkkarin sukkahousut tuntuivat pyörivän jalassa!

Mutta se siitä, nyt sitä kuvasatoa keikalta!







Inhoan salamalla otettuja valokuvia, koska asdfgh-.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Become one with the ground


Parina viimeisenä päivänä syksy on näyttänyt parhaat kasvonsa. Jollain lailla syksy on inspiroivaa ja kaunista aikaa, kaikkine vetisine ja kuraisine päivineenkin. Kenkien alla kahiseva lehtien väriloisto ja hiljalleen pimenevät illat lämpimien peittojen välissä ja rakkaan sylissä: mitä muuta tarvitseekaan? Ehkä villasukat, sillä lattioiden kylmyys alkaa kertoilemaan uhkaavasti lähestyvästä talvesta. Pimeät ja kylmät sateiset illat ovat kaikessa karmivuudessaan kiehtovia. Kun talo nitisee ja natisee liitoksissaan piiskaavan tuulen ansiosta, tulee sellainen olo että pimeydessä voi vaania ihan mitä tahansa.




Vaatetuksesta alkaa jo huomaamaan, että helvetin jäätyminen alkaa olemaan pikkuhiljaa käsillä. Syksyn edetessä kiristän yleensä pukeutumistahtia siihen malliin, että pitkikset astuvat normaalien ohuiden housujen alle jo loka-marraskuun taitteessa. Olen pienestä pitäen majaillut sellaisissa asunnoissa, joissa sisälämpötila on talvisinkin +28 asteen paikkeilla, ja vieraat pyyhkivät hikeä jo ensimmäisillä askeleilla. Ei varmaan siis ihmekään, että ulkosalla olen vilukissa pahimmasta päästä. Aderlassin laadukkaat nyörihousut saapuivat sulostuttamaan (ja lämmittämään) viileitä syksyisiä päiviäni juuri silloin kun niitä tarvittiinkin. Jostain syystä olen viimepäivinä kärsinyt jonkin sortin itsetunto-ongelmista, tuntuu että näytän yksinkertaisesti rumalta ja pyöreältä vaatteita esittelevissä otoksissa. Tästä syystä housuistakaan ei niin älyttömän montaa julkaisukelpoista fotoa siunaantunut. Harmittaa julkaista sellaisia kuvia joihin ei itse kriittisellä silmällään ole tyytyväinen, mutta toisaalta, itse näkee useimmiten vain omat virheensä. Onneksi tälläisiä karmivia kriisejä tulee vain aniharvoin, sillä olen nykyään hyvinkin sinut kroppani kanssa.

Kriisientäytteisnä sunnuntaina on hyvä rauhoittua hetkeksi ja antaa aivojen levätä melankolisen musiikin vallatessa tilaa. Välillä on hyvä vaipua tietynlaiseen transsiin, ja antaa melodioiden soljua pään läpi sävelpurojen lailla. Diary of dreamsin kauniit ja rauhalliset kappaleet sopivat apaattisiin syyspäiviin yhtä hyvin kuin maito kahvikuppiin.



Autumn leaves are falling
A kingdom left behind
Aimless steps in silence
My crutches fall

I crawl along this path
A stare, possessed
I cannot remain conscious
I sink to the ground



Have you crowned me
To kill a king?
Or did you just need
A fool to blame?

Why have you disguised me?
I urge to bare



Your wisdom slaved
To my debility
You abused my senses
In case of need


(todellisella vilukissalla on myös häntä, tottakai.)

You made me depend
On stranger's hands
A kingdom falls
A king, a fool to blame

And how could you dare betray me
To astray in paradise

lauantai 8. lokakuuta 2011

Chaos, order, advanced robotics


Oijoi! En muista koska olisin ollut yhtä onnellinen kuin eilen illalla. Raahustin väsyneenä töistä kotiin kuuden jälkeen, ja angstasin koko automatkan kyllästymiseen asti. Rakas hovikuvaajani vietti 5 päivää sairaalassa kipeän silmänsä kanssa, joten ikävä kasvoi niin isoksi etten saanut nukuttua parina yönä silmäystäkään. Madellessa töissä kotiin yritin toitottaa itselleni, jotta aina voi työntää sormen rectumiin ja toivoa, että poikaystävä pääsisi viikonlopuksi kotiin. Kotipihaan päästessä jökötin varmasti naama aivan totaalisesti norsun vitulla, kun postilaatikko ammotti tyhjyyttään, ja asuntomme oli aivan sysipimeä. Löntystin portaikossa fiilikset aivan pohjamudissa, kunnes mahdoton tapahtui. Yläkerrassa tuoksui aivan ihana tuttu ja turvallinen partavesi, ja rakkaani toivotti miut kotiin halausten kera. Teki mieli pompata heti kaulaan ja halailla ja helliä toipilasta koko loppu ilta. Niin taisin tehdäkin.







Eikä siinä vielä kaikki. Postilaatikko ei ollutkaan aivan autio, vaan samainen pitkätukkainen mies oli kopannut paketit sisään jo ennen saapumistani. Kauan odottamani paketti nökötti sievästi tietokonepöytäni reunalla, vaan ei kyllä kauaa. Enempää äimän käkenä tuskin voi olla. Kaksi yllätystä yhdelle päivälle on enemmän kuin riittävästi piristämään nuutuneintakin työläistä. Normaalisti avaan postituskirjeet huolellisesti ja sievästi jatkokäyttöä ajatellen, mutta tällä kertaa siisteys oli sivuseikka. Riuhtaisin kirjeen sellaisella apinanraivolla auki, että tällä hetkellä kuori muistuttaa silppurin läpi käynyttä paperikasaa. :D Olen tässä viimeaikoina havainnut, että uudet saapuneet lähetykset ovat mitä parhainta kofeiinia. Ei tälläinen pikkuorava mitään kahvitärinöitä tai ES-pärinöitä kaipaa, kun jo pelkkä uusi toppi aiheuttaa välittömät hyppimiskohtaukset ja halailupuuskat yhdellä rykäyksellä. Melko kätevää itseasiassa.






Lip Servicen Bio threat I - vaatteet ovat olleet metsästyslistalla jo monien vuosien ajan, mutta ovat yleensä jääneet ostamatta joko A) tähtitieteellisen hinnan takia b) sen takia, että ovat yksinkertaisesti "super rare". Ainakin hopeisina. Tällä kertaa kävi todellinen luojan lykky, sillä unelmieni toppi käveli vastaan ebayssa, juuri oikeassa koossa! Kannattaa siis osoitella ruutua kiväärillä ja huudahdella aina välillä muutamat vihaiset uhkailut. "tänne se toppi, TAI MUUTEN LAKOAA.." Mitäpä muuta voin hankinnasti sanoa, kuin että se on aivan täydellinen. Ahneiden zombien repimäksi joutunut, remmi-biothreat-hässäkkä. Tällä vaatekappaleella jos ei silmät muljahda kuopissaan, niin ei sitten jumalauta millään. (tuleepa uskonnollinen fiilis kun tekstissä vilahtelee luojan lykkyä ja Jumalaa)






Code 64 - Run to you

Viikonlopun kunniaksi pistän tarjottimelle pari oikein mainiota korvamatoa. Kyseessä on ruotsalainen elektronisen musiikin projekti, jolta voisin linkittää blogiini vaikkapa koko tuotannon. Suomeksi: Tykkään ihan pirusti. Code 64:n kappaleet kuuluvat tällä hetkellä soitetuimpiin jumputuksiin kajareissani, ja varsinkin "Stasis" - kipale rällää pääni sisällä ihan jatkuvasti. You have been warned.


Code 64 - Stasis

Down on this planet we call home
We are trapped in stasis
Down in this world we call our own
We are locked in stasis

Jos konemusiikki uppoaa, niin kannattaa toki katsastaa uudistettu Industrialia psykopaateille - Spotify - soittolistani. Lisäilin listalle liudan hyvää avaruustanssimusaa ja muutakin, ja aiemman parin sadan kipaleen sijaan listalla on yli 500 hyvää biisiä. Ei pelkästään yhden genren sisältä, vaan mm. dark wavea, pari psytrancekipaletta, aggrotechia, neo folkia indumetallia, futurepoppia. Miekö kaikkiruokainen? En kai...